Nimi: Hyaenodon(Hyeenahammas).
Fonetiikka: High-ee-no-don.
Nimimerkki: Hyaenodon(Hyeenahammas): Usein Joseph Leidy, Laizerand Parieu nimesi tyyppilajin vuonna 1838.
Synonyymit: Alloeodectes, Neohyaenodon,Pseudopterodon.
Luokitus: Chordata, Mammalia, Creodonta,Hyaenodontidae.
Lajit: bavaricus, H. brevirostris, H. chunkhtensis, H.cayluxi, H. crucians, H. eminus, H. exicuus, H.gigas, H. horridus, H. incertus, H. eminus, H. exicuus, H.gigas, H. horridus, H. incertus.megaloides, H.microdon, H. milloquensis, H. mongoliensis, H. montanus,H. mustelinus, H. pervagus, H. pumilus, H. raineyi, H.venturae,H. vetus, H. weilini, H. yuanchensis.
Diet: Lihansyöjä.
Koko: Suurin laji (H. gigas)hieman yli 3 metriä pitkä ja noin 110 senttimetriä korkea olkapäästä.Pienin laji (H. microdon)paljon pienempi noin 40-50 senttimetriä pitkä.
Tunnetut levinneisyysalueet: Lajit tunnetaan Pohjois-Amerikasta, Aasiasta, Afrikasta ja Euroopasta.
Ajanjakso: Myöhäisestä eoseenistä varhaismioeniin.
Fossiilinen edustus:

Vaikka Hyaenodon tarkoittaa suomeksi ”hyeenan hammas”, ainoat yhtäläisyydet Hyaenodonin ja hyeenojen välillä ovat se, että ne ovat molemmat nisäkkäitä ja syövät lihaa. Tämän lisäksi ne ovat täysin erilaisia eläimiä, sillä hyeenat ovat läheisempää sukua kissoille ja Hyaenodon on itse asiassa kreodontti, kauan sitten sukupuuttoon kuollut nisäkäsryhmä, joka ei selvinnyt yli mioseenin.
Hyaenodon oli aikansa huippusaalistaja, jonka kookkaammat muodot hallitsivat maisemia koko oligoseenikauden ajan. Avainasemassa tässä menestyksessä oli suuri pää, joka nykyisiin eläimiin verrattuna näyttää liian suurelta mahtuakseen vartaloon. Etummaisten selkänikamien hermosäikeet ovatkin suurentuneet, jotta niskalihakset, jotka ovat tarpeeksi voimakkaita tukemaan suurikokoista pääkalloa, saisivat suuremman pinnankorkeuden kiinnittymiselle.
Kallossa itsessään on kiinnikkeitä, jotka mahdollistavat valtavan voimakkaiden puremalihasten kiinnittymisen, jotta leuat voisivat helposti murskata saaliseläimiä suussaan. Yleensä tämä tarkoittaisi sitä, että Hyaenodon puree eläimen päätä tai kaulan aluetta. Todisteita tästä saadaan vertailemalla petoeläinten kalloja Dinictis-nimisen nimravidin kalloon, jonka kallossa on pistoreikiä, jotka muistuttavat läheisesti Hyaenodonin hampaiden mallia.Lisäksi koproliiteissa, joiden on tulkittu kuuluvan Hyaenodonille, on myös fragmentaarisia osia muiden eläinten kalloista.
Hyaenodon ei kuitenkaan vain murskannut eläimiä leuoissaan.Kun saalis oli kaatunut, se piti syödä, ja tätä varten Hyaenodonilla oli leukojensa takaosassa erityisesti sopeutuneet viiltohampaat. Todella mielenkiintoista näissä hampaissa on se, että eläimen vanhetessa nämä viiltohampaat pyörivät toisiaan vasten.Tämä jatkuva hionta toisiaan vasten merkitsi sitä, että Hyaenodon säilytti hampaiden terävyyden paljon pidempään kuin muut lihansyöjät, ja mahdollisesti sen ansiosta sen elinajanodote oli pidempi. Tämä mahdollisti myös sen, että Hyaenodon pystyi pilkkomaan lihaa pienemmiksi paloiksi sen sijaan, että se olisi nielaissut isoja paloja, mikä mahdollisti nopeamman ja tehokkaamman ruoansulatuksen.Tämä selittyy hyvin yksinkertaisesti sillä, että pienemmät palat aiheuttaisivat suuremman pinta-alan, joka altistuisi mahalaukun ruoansulatushapoille, kuin jos kyseessä olisi yksittäinen suuri pala. Nykyaikainen analogia olisi se, että kemistit, jotka laittavat kiinteää ainetta liuokseen, käyttävät melkein aina jauhemaista muotoa kyseisestä kiinteästä aineesta juuri tästä samasta syystä.
Hampaat, jotka tekivät suurimman osan syömiseen liittyvästä työstä, sijoittuivat suupielien takareunaan, jossa ne sijaitsivat lähemmäs leukojen niveltymiskohtaa.Tämä on itse asiassa hyvin yleinen alue varsinaisten syömähampaiden sijoittamiselle, koska se sijoittaa ne lähemmäs leukamekanismin tukipistettä, joka mahdollistaa paljon suuremman voiman keskittämisen näiden hampaiden kautta. Tästä syystä suun etuosassa olevat hampaat ovat myös muodokkaampia ruokapalan puremista varten, kun taas litteämmät suulakihampaat, joita käytämme varsinaiseen ruoan pureskeluun, ovat lähempänä takaosaa.
Lisäajan käyttäminen ruoan käsittelyyn suussa tarkoitti sitä, että Hyaenodon ei olisi voinut hengittää suunsa kautta, kun se oli täynnä sitä, mitä se oli juuri tappanut. Mutta Hyaenodonilla oli hyvin yksinkertainen sopeutumiskeino tätä varten, ja se oli luinen suulaki, joka ulottui reilusti yli yläleuan takimmaisten hampaiden. Se tuki nenäkäytäviä, jotta ne kuljettivat jatkossakin ilmaa keuhkoihin ja keuhkoista, vaikka suu muutoin olisikin ollut tukossa.
Hyaenodonille kaikista aisteista haju näyttää olleen tärkein, sillä CAT-kuvauksissa on havaittavissa hyvin kehittynyt hajupulbi. Kun otetaan huomioon kookkaampi kallo, joka olisi merkinnyt suhteellisesti suurempaa pinta-alaa sieraimissa kuin pienikalloisella eläimellä, on kohtuullista, että Hyaenodon jäljitti saalista hajun avulla ja mahdollisesti tunnisti, mitkä eläimet olivat sairaampia ja heikompia kuin toiset.
On kuitenkin olemassa fossiilisia todisteita siitä, että Hyaenodon ei vain sattumanvaraisesti kuljeskellut pitkin maata tuoksun toivossa. On löydetty fossiilinen löytöpaikka, joka on aikoinaan ollut juomapaikka ja jossa on runsaasti kasvinsyöjien sekä Hyaenodonin jäännöksiä.Vaikka tämä voitaisiin tulkita niin, että Hyaenodon vain joi, muualla maailmassa, kuten Afrikassa, petoeläinten on havaittu käyvän usein juomapaikoilla saalista saaliidensa perässä.Tämä on yksinkertaista mutta myös hyvin älykästä käyttäytymistä, sillä on turhaa kuluttaa energiaa siihen, että saalista saattaisi löytyä jonkin matkan päästä vesilähteestä, kun pysyttelemällä paikoillaan tietää, että saaliin on lopulta tultava luoksesi saadakseen mahdollisuuden juoda.
Olemassa ollessaan näillä paikoilla Hyaenodon olisi odottanut kohteensa asettautuvan alas ja juovan. Ollessaan varuillaan Hyaenodon voisi puskea sen aluskasvillisuudesta ja olla saaliinsa kimpussa, ennen kuin sillä olisi aikaa reagoida, ja murskaavat leuat puristaisivat saaliinsa pään ympärille ja tappaisivat sen nopeasti.Muita fossiilisia todisteita monista muista eläimistä pienistä oreodonteista, sarvikuonoista, kameleista ja jopa alkukantaisista hevosista, kuten Mesohippussista, osoittaa merkkejä siitä, että Hyaenodon on syönyt niitä, mikä viittaa siihen, että tämä saalistaja ei ollut erityisen valikoiva sen suhteen, mitä se saalisti.
Kuten niin monien muidenkin kainozooisen ajan petoeläinten tavoin Hyaenodon näyttää pikemminkin kärsineen ilmastonmuutoksen vaikutuksista, kuin siitä, että kyseessä olisi ollut erityispiirre, jolla oli erityinen sukupuutto.Mioseenikauden edetessä maailman ilmasto muuttui kuivemmaksi maailmanlaajuisen jäähtymisen vuoksi, mikä johti myös merenpinnan laskemiseen. Maalla seurauksena metsät ja pensaikot korvautuivat laajoilla ruohikkoalueilla, joita monet kasvinsyöjät, kuten oreodontit, eivät soveltuneet syömään, mikä merkitsi sitä, että oreodontit, jotka olivat yksi yleisimmistä eläimistä, katosivat ruokalistalta.Lisäksi muut kasvinsyöjäeläimet alkoivat kasvaa suuremmiksi ja niillä oli pidemmät jalat, jotta ne selviytyisivät paremmin uudentyyppisessä ympäristössä. Hyaenodonin saalistamat eläimet, kuten hevoset ja kamelit, alkoivat olla liian nopeita Hyaenodonin saaliiksi saamiseksi, ja peitteen määrä väheni huomattavasti, mikä esti Hyaenodonia käyttämästä väijytystaktiikkaa saaliin saalistamiseksi.
Viimeinen tapahtuma, joka viimeisteli Hyaenodonin häviämisen, oli uusien petoeläinten, kuten partaeläinten, ilmaantuminen, ja vaikka ne yhdistetään useammin vanhaan maailmaan (kuten Aasiaan, Eurooppaan, Afrikkaan), ne pystyivät leviämään Pohjois-Amerikkaan ylittämällä Beringin maasillan, joka syntyi edellä mainitun merenpinnan laskun seurauksena. Tunnetuin tästä ryhmästä on Amphicyon, mutta kaikki nämä uudet petoeläimet soveltuivat paremmin saalistamaan avoimessa maastossa sekä niillä oli suuremmat ja voimakkaammat ruumiit.Hyaenodon ei pystynyt kilpailemaan näiden uusien saalistajien kanssa, ja se joutui nopeasti alisteiseen asemaan niille. Koska Hyaenodon ei enää pystynyt tappamaan omaa ruokaansa eikä edes keräämään voimakkaampien karhukoirien saaliita, se eli tässä vaiheessa Hyaenodon eleli laina-ajalla.

Lisälukemista
– Katsaus Lounais-Süddakotan Lounais-Dakotassa sijaitsevan miocene-ajankohdan (Miocene Wounded Knee) faunoihin. – Bulletin of the Los Angeles County Museum of Natural History,Science 8:165-82. – J. R. Macdonald – 1970.
– Paleobiology of North American Hyaenodon (Mammalia, Creodonta). -Contributions to Vertebrate Evolution 1:1-134. – J. S. Mellet – 1997.
– Hyaenodon venturae (Hyaenodontidae, Creodonta, Mammalia) Wyomingin varhaiselta Chadron-kaudelta (myöhäisin eoseeni). – American Geological Institute. – Alexander V. Lavrov & Robert J. Emry – 2004.
– Hyaenodontit ja lihansyöjäeläimet varhaisligoseenista varhaismiooseeniin Xianshuihe-muodostumasta, Lanzhoun altaasta, Gansun maakunnasta, Kiinasta. -Paleontologica Electronica 8(1):1-14. – X. Wang, Z. Qiu & B.Wang – 2005.
– Differences in the tooth eruption sequence in Hyaenodon (’Creodonta’:Mammalia) and implications for the systemics of the genus. – Journalof Vertebrate Paleontology 31(1) – Katharina Bastl, Michael Morlo,Doris Nagel & Elmer Heizmann – 2011.
– Ensimmäiset todisteet yläleuan hampaiden puhkeamissekvenssistäHyaenodonilla (Hyaenodontidae, Mammalia) ja uutta tietoa sen hampaiston ontogeneettisestä kehityksestä. – PaläontologischeZeitschrift – Katharina Bastl & Doris Nagel – 2013.
– Uutta aineistoa pienistä hyenodoneista (Hyaenodontinae, Creodonta) Mongolian paleogeenistä. – Paleontological Journal. 53 (4) – A. V. Lavrov-2019.

—————————————————————————-

Satunnaiset suosikit