Hussittisodat (1419-1434)Muokkaa

Uutinen kuningas Venceslauksen kuolemasta vuonna 1419 aiheutti suuren kuohunnan Prahan kansan keskuudessa. Vallankumous pyyhkäisi maan yli: kirkkoja ja luostareita tuhottiin, ja hussiitta-aatelisto takavarikoi kirkon omaisuutta. Tuolloin oli ja pysyi vielä paljon myöhempäänkin asti kyseenalaisena, oliko Böömi perinnöllinen vai vaaleilla valittu monarkia, varsinkin kun linja, jonka kautta Sigismund vaati valtaistuinta, oli hyväksynyt, että Böömin kuningaskunta oli aatelisten valitsema vaaleilla valittu monarkia, ja näin ollen myös valtakunnan regentti (Čeněk Wartenbergin Čeněk) lausui nimenomaisesti, että Sigismundia ei ollut valittu syyksi sille, ettei Sigismundin vaatimusta hyväksytty. Sigismund saattoi saada ”oman” valtakuntansa haltuunsa vain asevoimin. Paavi Martin V kehotti lännen katolilaisia tarttumaan aseisiin hutiitteja vastaan ja julisti ristiretken, ja sitä seurasi kaksitoista vuotta kestänyt sodankäynti.

Husiitit kampanjoivat aluksi puolustuksellisesti, mutta vuoden 1427 jälkeen he siirtyivät hyökkäykseen. Uskonnollisten tavoitteidensa lisäksi he taistelivat tšekkien kansallisten etujen puolesta. Maltilliset ja radikaalit puolueet yhdistyivät, ja he paitsi torjuivat ristiretkeläisten armeijan hyökkäykset myös ylittivät rajat naapurimaihin. Maaliskuun 23. päivänä 1430 Jeanne d’Arc saneli kirjeen, jossa uhkasi johtaa ristiretkeläisarmeijaa hutiitteja vastaan, elleivät nämä palaisi katoliseen uskoon, mutta englantilaisten ja burgundilaisten joukkojen vangitseminen kaksi kuukautta myöhemmin estäisi häntä toteuttamasta uhkausta.

Baselin konsiili ja Prahan kompakta Muokkaa

Viimein hussiittien vastustajat joutuivat harkitsemaan sovintoratkaisua. He kutsuivat böömiläisen lähetystön saapumaan Baselin valtuustoon. Keskustelut alkoivat 10. tammikuuta 1432 ja keskittyivät pääasiassa Prahan neljään artiklaan. Sopimusta ei syntynyt. Baselin neuvoston ja Böömin välisten toistuvien neuvottelujen jälkeen Prahassa pidetty Böömin-Moravian valtiokokous hyväksyi Prahan ”Compacta” -asiakirjan 30. marraskuuta 1433. Sopimus myönsi ehtoollisen molemmissa lajeissa kaikille sitä haluaville, mutta sillä edellytyksellä, että Kristus oli täysin läsnä kummassakin lajissa. Vapaa saarnaaminen myönnettiin ehdollisesti: kirkon hierarkian oli hyväksyttävä ja sijoitettava pappeja, ja piispan valta oli otettava huomioon. Artikla, joka kielsi papiston maallisen vallan, oli lähes kumottu.

Taboriitit kieltäytyivät mukautumasta. Kalixilaiset yhdistyivät roomalaiskatolilaisten kanssa ja tuhosivat taboriitit Lipanyn taistelussa 30. toukokuuta 1434. Siitä lähtien taboriitit menettivät merkityksensä, vaikka husiittiliike jatkuikin Puolassa vielä viisi vuotta, kunnes Puolan rojalistiset joukot kukistivat puolalaiset hussitit Grotnikin taistelussa. Jihlavan valtiokokous vahvisti vuonna 1436 ”Compacta”-asiakirjat ja antoi niille lain sanktion. Näin saatiin aikaan Böömin sovinto Rooman ja läntisen kirkon kanssa, ja viimein Sigismund sai Böömin kruunun haltuunsa. Hänen taantumukselliset toimenpiteensä aiheuttivat kuohuntaa koko maassa, mutta hän kuoli vuonna 1437. Prahan valtiokokous hylkäsi vuonna 1444 harhaoppina Wyclifin ehtoollisopin, joka oli utrakistien mielestä vastenmielinen. Suurin osa taboriiteista siirtyi nyt utrakistien puolueeseen; loput liittyivät ”Kristuksen lain veljiin” (latinaksi: ”Unitas Fratrum”) (ks. Veljien ykseys; myös Böömin veljet ja muraavilainen kirkko).

Hussiittinen Böömi, Luther ja uskonpuhdistus (1434-1618)Muokkaa

Vuonna 1462 paavi Pius II julisti ”Compacta”:n mitättömäksi, kielsi ehtoollisen molemmissa lajeissa ja tunnusti kuningas Yrjö Podebradyn kuninkaaksi sillä ehdolla, että tämä lupasi ehdoitta sopusoinnun roomalaisen kirkon kanssa. Tästä hän kieltäytyi, mutta hänen seuraajansa, kuningas Vladislaus II, suosi roomalaiskatolisia ja ryhtyi toimiin eräitä kiihkomielisiä kalixilaisia pappeja vastaan. Utrakistien ongelmat lisääntyivät vuosi vuodelta. Vuonna 1485 Kutná Horan valtiopäivillä roomalaiskatolilaisten ja utrakistien välillä tehtiin sopimus, joka kesti kolmekymmentäyksi vuotta. Vasta myöhemmin, vuoden 1512 valtiopäivillä, molempien uskontojen yhtäläiset oikeudet vahvistettiin pysyvästi. Utrakistinen papisto iloitsi Martti Lutherin ilmestymisestä, ja Luther itse oli hämmästynyt havaitessaan niin monia yhtymäkohtia Husin oppien ja omiensa välillä. Kaikki utrakistit eivät kuitenkaan hyväksyneet saksalaista uskonpuhdistusta; heidän keskuudessaan syntyi skisma, ja monet palasivat roomalaiseen oppiin, kun taas toiset ainekset olivat järjestäytyneet ”Unitas Fratrumiin” jo vuonna 1457.

Böömin kapina ja ankarat vainot Habsburgien aikana (1618-1918)Muokkaa

Keisari Maximilian II:n aikana Böömin valtiokokous laati ”Confessio Bohemican”, josta luterilaiset, reformoidut ja Böömin veljet olivat yhtä mieltä. Siitä lähtien hussilaisuus alkoi hävitä. Valkoisen vuoren taistelun jälkeen 8. marraskuuta 1620 roomalaiskatolinen usko palautettiin voimallisesti, mikä muutti tšekkiläisten maiden uskonnolliset olot perusteellisesti.

Unitas Fratrumin johtajat ja jäsenet joutuivat valitsemaan, pitäisikö heidän joko lähteä pois silloisen Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan moninaisista ja moninaisista kaakkoisista ruhtinaskunnista (lähinnä Itävallasta, Unkarista, Böömistä, Moriasta ja osista Saksaa ja sen lukuisista osavaltioista) tai harjoittaa vakaumustaan salaa. Tämän seurauksena jäsenet joutuivat maan alle ja hajaantuivat eri puolille Luoteis-Eurooppaa. Suurimmat jäljellä olevat veljeskuntien yhteisöt sijaitsivat Lissassa (Leszno) Puolassa, jolla oli historiallisesti vahvat siteet tšekkiläisiin, ja pienissä, eristyksissä olevissa ryhmissä Moraviassa. Jotkut, muun muassa Jan Amos Comenius, pakenivat Länsi-Eurooppaan, pääasiassa Alankomaihin. Hussilaisten asettuminen Herrnhutiin, Saksin osavaltioon, nykyiseen Saksaan, vuonna 1722 aiheutti muraavikirkon syntymisen.

Habsburgien jälkeinen aika ja nykyaika (1918-nykypäivään)Muokkaa

Vuonna 1918 ensimmäisen maailmansodan seurauksena Tšekin maat itsenäistyivät takaisin Habsburgien monarkian hallitsemasta Itävalta-Unkarista Tšekkoslovakiana (Masarykin ja Tšekkoslovakian legioonien ansiosta, joilla oli hussilaisia perinteitä, joukkojen nimissä).

Tänään Tšekkoslovakian hussilaiskirkko väittää olevansa hussilaisen perinteen nykyaikainen jatkaja.