Huaca voitiin rakentaa kulkueellisen seremoniallisen linjan tai reitin varrelle, kuten tehtiin pyhän rituaalin toteuttamiseksi pääkaupungissa Cuscossa. Tällaisia linjoja kutsuttiin cequeiksi. Tom Zuideman ja Brian Bauerin (UT-Austin) teoksessa tutkitaan niiden käytöstä ja merkityksestä käytyjen väittelyjen kirjoa.

Nämä linjat suunniteltiin ilmaisemaan kulttuurin kosmologiaa, ja joskus ne olivat tähtitieteellisesti linjassa eri tähtien nousujen ja laskujen kanssa. Ne liittyivät kausittaisiin seremonioihin ja ajanottoon (maanviljelyä, seremonioita ja kirjanpitoa varten). Näillä ceque-linjoilla on merkittävä yhdennäköisyys mayojen (sacbe), chacolaisten ja muiskojen (Suna) kulkureittien kanssa.

Tietyille huacoille pystytettiin erityisiä yhdyskuntia, joissa papit koostivat taidokkaita rituaaleja ja uskonnollista seremoniakulttuuria. Esimerkiksi Cuscossa (Inti Raymi) suoritettiin auringon seremonia. Inkat kehittivät luovasti jo olemassa olevaa uskonnollisen kunnioittamisen järjestelmää niiden kansojen osalta, jotka he ottivat valtakuntaansa. Tällä vaihdolla varmistettiin valloitettujen kansojen asianmukainen noudattaminen. Inkat myös siirsivät ja asuttivat kokonaisia inkkataustaisia henkilöitä uusiin omaksuttuihin kansoihin järjestääkseen inkkahenkilöiden paremman jakautumisen koko valtakunnassaan välttääkseen laajaa vastarintaa. Tällöin huacoista ja pacarinoista tuli merkittäviä yhteisen palvonnan keskuksia ja etnisesti ja kielellisesti erilaisten kansojen yhdistymispisteitä. Ne auttoivat tuomaan yhtenäisyyttä ja yhteistä kansalaisuutta usein maantieteellisesti hajanaisille kansoille. Jo ennen intiaanien aikaa kansa kehitti pyhiinvaellusjärjestelmän näihin erilaisiin pyhäköihin ennen katolilaisuuden käyttöönottoa.