Henry McNeal Turner oli yksi 1800-luvun lopun Georgian vaikutusvaltaisimmista afroamerikkalaisista johtajista, 
Henry McNeal Turner oli uraauurtava kirkon järjestäjä ja lähetystyöntekijä Georgian afrikkalaisessa metodistikirkossa (African Methodist Episcopal Church, AME), ja hän nousi sittemmin piispaksi. Turner oli myös aktiivinen poliitikko ja Maconin osavaltion lainsäätäjä jälleenrakennuskaudella. Myöhemmin elämässään hänestä tuli suorasanainen takaisin Afrikkaan suuntautuvan maastamuuton puolestapuhuja.
Turner syntyi vuonna 1834 Newberry Courthousessa Etelä-Carolinassa Sarah Greerin ja Hardy Turnerin lapsena. Turneria ei koskaan orjuutettu. Hänen isänpuoleinen isoäitinsä oli valkoinen plantaasinomistaja. Hänen äidinpuoleinen isoisänsä David Greer saapui Pohjois-Amerikkaan orjalaivalla, mutta perhelegendan mukaan hänellä oli tatuointi, jossa oli mandingon vaakuna, mikä merkitsi hänen kuninkaallista asemaansa. Etelä-Karolinolaiset päättivät olla myymättä Greeriä orjaksi ja lähettivät hänet asumaan kveekariperheeseen.
Turner onnistui suurten vastoinkäymisten uhalla saamaan koulutuksen. Abbevillen, Etelä-Carolinan osavaltiossa sijaitseva asianajotoimisto palkkasi hänet viisitoistavuotiaana tekemään talonmiehen töitä, ja toimiston lakimiehet, jotka arvostivat hänen korkeaa älykkyyttään, auttoivat häntä saamaan monipuolisen koulutuksen. Noin vuotta aiemmin Turner oli kääntynyt metodistiherätyksen aikana ja päättänyt, että hänestä tulisi jonain päivänä saarnaaja. Saatuaan saarnamiehen lupakirjan vuonna 1853 hän matkusti ympäri etelää kiertävänä evankelistana aina New Orleansiin, Louisianaan asti. Suurimman osan ajastaan hän vietti Georgiassa, jossa hän saarnasi Maconin, Ateenan ja Atlantan herätyskokouksissa. Vuonna 1856 hän meni naimisiin Eliza Peacherin kanssa, joka oli varakkaan afroamerikkalaisen talonrakentajan tytär Columbiassa, Etelä-Carolinassa. He saivat neljätoista lasta, joista vain neljä selvisi aikuisikään.
Vuonna 1858 hän matkusti perheineen pohjoiseen St. Louisiin, Missouriin, jossa hänet hyväksyttiin saarnamieheksi afrikkalaiseen metodistiepiskopaaliseen kirkkoon. Turner pelkäsi etelävaltioiden lainsäädäntöä, joka uhkasi vapaiden afroamerikkalaisten orjuuttamista. Seuraavat viisi vuotta hän toimi pastorina Baltimoressa, Marylandissa, ja Washingtonissa, D.C:ssä, ja todisti sisällissodan puhkeamista (1861-65). Washingtonissa ollessaan hän ystävystyi Charles Sumnerin, Thaddeus Stevensin ja muiden vaikutusvaltaisten republikaanien lainsäätäjien kanssa. Vuonna 1863 Turner oli mukana järjestämässä Yhdysvaltain värillisten joukkojen ensimmäistä rykmenttiä (First Regiment of U.S. Colored Troops) omalla kirkkopihallaan, ja hänet kutsuttiin palvelukseen kyseisen rykmentin sotilaspappina. Hän ja hänen rykmenttinsä osallistuivat lukuisiin taisteluihin Virginian sotateatterissa.
Sodan päättyessä Yhdysvaltain presidentti Andrew Johnson siirsi Turnerin uudelleen mustien rykmenttiin Atlantaan, mutta Turner irtisanoutui, kun hän huomasi, että rykmentillä oli jo kappalainen. Hän vietti suuren osan seuraavasta kolmesta vuodesta matkustaen ympäri Georgiaa auttaen järjestämään afrikkalaisen metodistisen episkopaalikirkon neitseellisellä, mutta ei aina ystävällisellä alueella. Afrikkalaisamerikkalaiset hakeutuivat sankoin joukoin uuteen kirkkokuntaan, mutta Turneria haittasi sellaisten olennaisten asioiden kuin koulutettujen pastoreiden ja riittävien kokoustilojen puute.
Vuonna 1867, kun kongressi oli hyväksynyt jälleenrakennuslait (Reconstruction Acts), Turner vaihtoi energiansa politiikkaan. Hän auttoi Georgian republikaanisen puolueen järjestämisessä. Hän toimi osavaltion perustuslakikokouksessa ja valittiin sitten Georgian edustajainhuoneeseen edustamaan Maconia. Vuonna 1868, kun suuri enemmistö valkoisista lainsäätäjistä päätti erottaa afroamerikkalaiset kollegansa sillä perusteella, että viranhoito oli etuoikeus, joka oli kielletty orjalaistaustaisilta, Turner piti kaunopuheisen puheen. Valitettavasti se ei juurikaan saanut hänen lainsäätäjäkollegoitaan vakuuttuneiksi. Pian sen jälkeen Turner sai uhkauksia Ku Klux Klanilta.
Vuonna 1869 Yhdysvaltain presidentti Ulysses S. Grant nimitti hänet Maconin postimestariksi, mutta hän joutui eroamaan muutamaa viikkoa myöhemmin, kun häntä vastaan nostettiin syytöksiä, joiden mukaan hän seurusteli prostituoitujen kanssa ja oli välittänyt väärää valuuttaa. Yhdysvaltain kongressin kehotuksesta hän sai paikkansa takaisin vuonna 1870, mutta häneltä evättiin uudelleenvalinta muutamaa kuukautta myöhemmin käydyssä petosten sävyttämässä kilpailussa. Turner muutti Savannahiin, jossa hän työskenteli tullitalossa ja toimi arvostetun St. Philip’s AME Churchin pastorina. Vuonna 1876 hänet valittiin kirkon kustantamon johtajaksi. Neljä vuotta myöhemmin hän voitti kovassa ja kiistanalaisessa kilpailussa valinnan AME-kirkon kahdelletoista piispaksi.
Turner oli erittäin tarmokas ja menestyksekäs piispa. Vuonna 1885 hänestä tuli ensimmäinen AME-piispa, joka vihki naisen, Sarah Ann Hughesin, diakonin virkaan. Hän kirjoitti The Genius and Theory of Methodist Polity (1885), oppineen oppaan metodistien politiikasta ja käytännöistä. Hän osallistui kahdesti poliittiseen toimintaan tukeakseen kieltolakia koskevia kansanäänestyksiä Atlantassa. Kun hänen vaimonsa Eliza kuoli vuonna 1889, Turner meni vielä kolme kertaa naimisiin: Martha Elizabeth DeWittin vuonna 1893, Harriet A. Waymanin vuonna 1900 ja Laura Pearl Lemonin vuonna 1907. Vuosina 1891-1898 Turner matkusti neljä kertaa Afrikkaan. Hän oli mukana edistämässä Liberian ja Sierra Leonen vuotuisten konferenssien perustamista ja fuusion aikaansaamista etiopialaisen kirkon kanssa Etelä-Afrikassa. Turner pyrki myös edistämään AME-kirkon kasvua Latinalaisessa Amerikassa lähettämällä lähetyssaarnaajia Kuubaan ja Meksikoon.
Alabaman valkoisten liikemiesten tuella Turner auttoi Kansainvälisen siirtolaisuusyhdistyksen (International Migration Society) järjestämisessä edistääkseen afroamerikkalaisten paluuta Afrikkaan. Edistääkseen siirtolaisuuden asiaa hän perusti omia sanomalehtiä: The Voice of Missions (päätoimittaja 1893-1900) ja myöhemmin The Voice of the People (päätoimittaja 1901-4). Liberiaan purjehti vuosina 1895 ja 1896 kaksi laivaa, joissa oli yhteensä vähintään 500 siirtolaista, mutta monet palasivat takaisin valittaen sairauksista ja maan huonoista talousnäkymistä. Turner kannatti edelleen ”takaisin Afrikkaan” -ohjelmia, mutta ei kyennyt edistämään palanneiden siirtolaisten kielteisiä reaktioita. Myöhempinä vuosinaan hän tunsi vieraantuneensa etelästä yhä enemmän.
Turner kuoli 8. toukokuuta 1915 Windsorissa Kanadassa ollessaan matkalla kirkon asioilla. Hänet on haudattu Atlantaan. Turnerin muotokuva roikkuu osavaltion pääkaupungissa.