Hamilcar Barca (n. 285-c. 229 eaa.) oli suuri karthagolainen kenraali ja valtiomies ensimmäisessä Punisessa sodassa, joka vakiinnutti karthagolaisen vallan Espanjassa.
Hamilcar Barca oli uskalias ja älykäs nuori mies. Hänet nimitettiin ylipäälliköksi Sisiliassa vuonna 247 eaa., kun karthagolaisjoukot olivat 18 vuotta kestäneiden taistelujen jälkeen alimmillaan. Hänelle uskottiin merioperaatiot, ja hän lähti välittömästi hyökkäämään ja tuhoamaan Lucanian ja Bruttiumin rannikkoa. Sitten hän nousi maihin Sisilian pohjoisrannikolla ja valtasi Hercte-vuoren Panormuksen länsipuolella. Tältä näköalapaikalta hän toivoi voivansa iskeä Lily-baeumia ja Drepanumia piirittävien armeijoiden selustaan ja mahdollisesti houkutella niiden joukot Panormuksen puolustukseen. Sillä välin hän linnoitti paikan, rakensi laivastolleen sataman ja jatkoi ryöstöretkiä Italian rannikolle aina Cumaen pohjoispuolelle asti.
Kun Hamilcar lopulta kolmen vuoden roomalaisten ahdistelun ja loitolla pitämisen jälkeen syrjäytettiin Hercte-vuorelta, hän valloitti Eryxin kaupungin ja löi näin kiilan Eryxin vuoren huipulla sijaitsevaa Venuksen temppeliä miehittäneiden roomalaisten ja Drepanumia piirittäneen armeijan väliin. Tästä uudesta strategisesta pisteestä Hamilcar lähti laivastonsa kanssa liikkeelle ja jatkoi Sisilian ja Italian rannikoiden tuhoamista.
Hamilcarin asema muuttui kuitenkin kestämättömäksi, kun roomalaisten voitto karthagolaisesta laivastosta Aegateksen saarilla vuonna 241 katkaisi hänet mereltä. Hänen kotimaansa hallitus antoi hänelle täydet valtuudet neuvotella mahdollisimman hyvät rauhanehdot roomalaisen voittajan Gaius Lutatius Catuluksen kanssa. Hyvän ja harkitsevan johtajan tavoin Hamilcar laati Lutatiuksen kanssa sopimuksen, joka lopetti ensimmäisen Punisen sodan, vaikka roomalaiset eivät sitä täysin hyväksyneetkään. Hamilcar sai vapaata vetäytymisoikeutta joukoilleen, siirsi ne Eryxin vuorelta Lilybaeumiin ja jätti komentonsa.
Palkkasotilaiden kapina
Palattuaan Afrikkaan Hamilcarin palkkasotilasjoukot kapinoivat, koska karthagolaiset eivät kyenneet maksamaan heille rästejä. Kun Afrikan ylipäällikkö Hanno ei onnistunut tukahduttamaan kapinaa, Hamilcar korvasi hänet. Hamilcar piiritti palkkasotureiden asemat Bagrades-joella (Medjerda), kukisti heidän johtajansa Spendiuksen ja vapautti Utikan piirityksen. Spendiuksen loukkuun jääneen Hamilcar vapautui puolestaan nuoren numidialaispäällikkö Naravasin avulla. Tässä taistelussa 10 000 palkkasoturia sai surmansa ja 4 000 otettiin vangiksi; Hamilcar joko hylkäsi vangit tai värväsi heidät omaan armeijaansa. Hän kuitenkin muutti armopolitiikkaansa, kun kapinallisjohtajat houkuttelivat palkkasotureita silpomaan julmasti karthagolaisia vankejaan.
Hamilcarin ja Hannon välinen avoin riita johti jälkimmäisen kutsumiseen takaisin ja korvaamiseen. Kun palkkasoturit piirittivät Karthagon kaupunkia, Hamilcar ajoi heidät rotkoon ja hävitti heidät. Saavutettuaan Karthagon senaatin painostuksesta sovinnon Hannon kanssa Hamilcar kääntyi viimeistä kapinoivaa palkkasotilasjoukkoa vastaan, joka piiritti Tunista. Hän kukisti heidän johtajansa Mathon ratkaisevassa taistelussa ja kukisti lopulta Utikan vuonna 238.
Espanjan valloitus
Palkkasotureita vastaan käydyn sodan päätteeksi Hamilcar nousi suosituimmaksi johtajaksi ja voitti helposti kansan tuen uudelle sodalle, jonka tarkoituksena oli korvata Sisilian ja Sardinian menetykset. Hänet lähetettiin Espanjaan keväällä 237, mukanaan 9-vuotias poikansa Hannibal, jonka hän sai vannomaan ikuista vihaa Roomaa vastaan. Foinikialaisen Gadesin siirtokunnan tukikohtana Hamilcar taisteli menestyksekkäästi tartessialaisia, kelttejä ja iberialaisia vastaan Etelä- ja Länsi-Espanjassa. Sitten hän siirsi toimintalinjansa itään, kukisti iberialaiset Palosin niemimaan pohjoispuolella, työnsi karthagolaisen rajan pohjoiseen Naon niemimaalle asti ja rakensi Akra Leukeen linnoituksen Alicanten kallioiselle kukkulalle hallitsemaan vastavalmistunutta aluetta. Näin hän ylitti Massilian ja Karthagon välisen rajalinjan. Massilian liittolaisen Rooman vastalauseisiin Hamilcar vastasi, että hänen valloituksensa oli tarpeen hänen maansa sotakorvausten maksamiseksi Roomalle.
Hamilcar kuoli talvella 229/228, yhdeksän vuotta kestäneen Espanjan sodankäynnin jälkeen, piirittäessään Helicen kaupunkia Alicanten lounaispuolella. Kun hän oli juuri vetäytymässä piirityksestä kohdatakseen iberialaisen kuninkaan taistelussa, hän hukkui Alebos-jokeen (Vinalapò).
Hamilcarin sotapäällikkyydestä ensimmäisessä Punisessa sodassa on vaikea antaa oikeudenmukaista arviota, sillä hän saapui paikalle liian myöhään muuttaakseen tilannetta. Historioitsija Polybius – vaikka myönsikin roomalaisten paremmuuden yksilöllisen rohkeuden suhteen – antoi Hamilcarille johtoaseman. Roomalaisissa historioitsijoissa esiintyvä barkidien vastainen perinne syytti Hamilcarin henkilökohtaista kunnianhimoa hänen Espanjan sodistaan ja kiisti, että hänen kotimaansa hallitus olisi tukenut häntä. Vaikka tämä perinne ei pidä paikkaansa, ei ole epäilystäkään siitä, että Hamilcarin valloitukset ja Karthagon nouseva valta Espanjassa johtivat lopulta suureen konfliktiin Rooman kanssa toisessa Punisessa sodassa.
Lisälukemista
Tärkein antiikin aikainen lähde Hamilcarin elämästä on Polybios. Hamilcarin elämän ja Punilaisten sotien historiallisesta taustasta ks. B. H. Warmington, Carthage (1960; uudistettu painos 1969) sekä Gilbert Charles Picard ja Colette Picard, The Life and Death of Carthage, kääntänyt Dominique Collon (1969). Hamilcaria on käsitelty laajasti teoksessa Gavin de Beer, Hannibal: Challenging Rome’s Supremacy (1969). □