Slashia ei ole vaikea olla huomaamatta. Ei hänen mieltymyksensä näyttäviin päähineisiin ja mieltymyksensä käyttää aviator-aurinkolaseja, vaan siksi, että hän on yksinkertaisesti huoneen coolein jätkä.

Tämä käy selväksi, kun tapaan 53-vuotiaan rokkarin hotellisviitissä päivää ennen kuin hän vyöttää kitaransa käteen Abu Dhabin Grand Prix -kilpailun jälkikonsertissa Guns N’ Rosesin kanssa, joka järjestetään 40 000-päiselle yleisölle. Hän on pukeutunut rock-asuun eli mustaan paitaan ja farkkuihin. Tunnusomainen silinterihattu on korvattu baseball-lippiksellä, joka peittää juuri ja juuri hänen kiharat kiharansa. Hänen aurinkolasit peittävät onnistuneesti hänen kahden vuoden kiertueaikataulusta johtuvan väsymyksensä. Hänen kasvojensa rypyt kertovat kehosta, joka on paranemaan päin sen jälkeen, kun sitä on koeteltu äärirajoille.

Kumma kyllä, kun istumme alas juttelemaan, näyttää siltä, että on yksi asia, joka on hoidettava, ennen kuin pääsemme asiaan.

”Missä kahvi on?” Slash kysyy terävästi. Kun se saapuu, hänen ensimmäinen kulauksensa osoittaa, että keskustelumme voi nyt alkaa. Sen jälkeen hänen managerinsa ja polynesialainen henkivartijansa Kimo poistuvat hiljaa huoneesta – harvinaisuus tämän kokoluokan tähdelle. Kuten Slash selittää, olipa kyse työskentelystä Guns N’ Roses -yhtyeen keulahahmon Axl Rosen ja edesmenneen Michael Jacksonin kaltaisten oikukkaiden muusikoiden kanssa tai jutustelusta kaltaisteni toimittajien kanssa, rokkari haluaa kaikkien viihtyvän. ”En ota itseäni niin vakavasti … jos jollakulla, jonka kanssa alan työskennellä, on ennakkokäsitys tai jonkinlainen ajatus mielessään siitä, mistä olen kotoisin sen perusteella, mitä he ovat lukeneet minusta, minä vain tavallaan murran kaiken sen”, hän sanoo.

”En kutsuisi sitä tietoiseksi pyrkimykseksi, mutta en missään nimessä halua erehtyä siitä, että olisin jotenkin tärkeämpi kuin toinen henkilö, jonka kanssa olen tekemisissä”. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?”

”Rakastan vain sitä mitä teen.”

Aivan, mutta mies on silti Slash, enkä aikonut kutsua häntä korttipeliin hänen vapaapäivänään, joten se on kaikin puolin erittäin ammattimaista. Slash on työnarkomaani, mikä on ihan hyvä niin, sillä huolimatta siitä, että hän on tehnyt tiensä rockin huipulle levymyynnin osalta – hän on myynyt yli 100 miljoonaa albumia pelkästään Guns N’ Rosesin kanssa – ja hänen rock-legendan asemansa on kiistaton, hänellä on vielä paljon sanottavaa, mutta haastattelumme kysymykset keskittyvät kuitenkin hänen soolouraansa. Häntä ei voi syyttää, sillä bändin tämänhetkisen ennätyksiä rikkovan stadionkiertueen keskellä Slash julkaisi Myles Kennedyn ja The Conspirators -yhtyeen kanssa riffittelyä sisältävän albumin Living the Dream.

Syyskuussa ilmestyneellä levyllä Slash lyöttäytyi jälleen kerran yhteen vokalisti Kennedyn (Alter Bridgestä tutun) kanssa ja loi jälleen kerran viettelevän annoksen tummasävyistä ja ajavaa rock’n’rollia.

Vaikka Slash myöntää, että albumin nimi on pikemminkin sardoninen pohdinta nykymaailmasta, on syytä kysyä, onko hänen uransa kolmen vuosikymmenen jälkeen hänen mielestään muuttunut unelmien täyttymyksestä pelkäksi tuottoisaksi työksi…

”Olen yksi niistä harvoista ihmisistä, joita tapaa, jotka ovat tehneet tätä niin kauan kuin minä, ja jotka rakastavat sitä yhtä täydestä sydämestään ja yhtä syvästi kuin silloin, kun ensimmäisen kerran otin kitaran käteeni”, Slash sanoo. ”Rakastan vain sitä, mitä teen, ja teen sitä edelleen täysillä, koska rakastan tien päällä olemista. Rakastan studiossa olemista. Rakastan soittamista joka ilta.”

Tämä työmoraali on hänen mukaansa pitänyt hänet hyvänä koko uransa ajan. Lopetettuaan katkerasti Guns N’ Rosesin vuonna 1996 – vain palatakseen takaisin kokoonpanoon kaksi vuosikymmentä myöhemmin – Slash ei sortunut mihinkään luovaan estoon. Hän vain jatkoi työtään ja perusti uuden bändin, Slash’s Snakepitin, ennen kuin saavutti listamenestystä Velvet Revolverin kanssa. Jälkimmäisen yhtyeen pettymys, joka johtui osittain laulaja Scott Weilandin päihteiden väärinkäytön kierteestä, joka vei lopulta hänen henkensä, sai Slashin hukkaamaan aikaa seuraavan projektinsa perustamiseen Myles Kennedyn ja The Conspiratorsin kanssa.

”Olen tavallaan kiireinen”, hän sanoo. ”Olen hieman työnarkomaani, jossa rakastan olla kiireinen, uppoutunut siihen, mitä olen tekemässä, ja paneudun moniin erilaisiin juttuihin.”

Mutta huolimatta erilaisista projekteista ja laulajista, jotka on värvätty toimittamaan hänen lauluntekijän lahjojaan, Slash sanoo, että luomisprosessi ei ole muuttunut vuosien varrella.

Hän on työskennellyt eklektisen laulajalahjakkuuden kanssa. Axlin ulvovasta tyylistä Guns N’ Rosesissa ja Weilandin kimmoisasta äänestä Velvet Revolverissa aina Kennedyn kohoaviin otteisiin The Conspirators -yhtyeessä, Slash sanoo, ettei hän kirjoita tietty ääni mielessä. Sen sijaan hän keskittyy nauhoittamaan riffejä tien päällä ollessaan ja viimeistelee niitä palattuaan eri yhtyeidensä kanssa.

Kun on kyse Kennedystä, Slash innostuu laulajan melodisesta osaamisesta. ”Hän keksii aina jotain ainutlaatuisen erilaista kuin mitä olisin voinut kuvitella tiettyyn kohtaan”, hän sanoo. ”En siis enää edes vaivaudu tekemään sitä. Annan vain hänen tehdä sen.”

Kyllä, Kennedyn avartava lauluääni – joka on yhtä lailla kotonaan niin hurjassa rokkarissa The Call of the Wildissa kuin Lost Inside the Girlin goottimaisessa bluesissa – mahdollistaa sen, että albumi on yksi Slashin dynaamisimmista tuotoksista tähän mennessä.

Rockmusiikki on terveellä pohjalla

Slashille tärkeämpää kuin sen vahvat myyntiluvut – albumi nousi ilmestyessään Yhdysvaltojen rock-listojen kärkeen – on se, että se on luotu pelkästään rakkaudesta käsityöhön.

Kun rock ’n’ roll ei ole enää osa musiikillista valtavirtaa, Slash sanoo, että se on sallinut hänen ja uuden sukupolven bändien keskittyä musiikin tekemiseen ilman kuuluisuuden ja sitä seuranneen ylilyönnin häiritsevyyttä. Slash tietää kaiken jälkimmäisestä. Aikoinaan krooninen juoppo ja päihteiden väärinkäyttäjä Slash on ollut raitis vuodesta 2005 selviydyttyään rankasta taistelusta sydämen vajaatoimintaa vastaan, jonka seurauksena hänelle asennettiin defibrillaattori.

”Mielestäni rock ’n’ rollista on tullut paikka, joka on todella terve. Nyt esiin tulevien nuorten artistien on päästävä eroon koko myytistä rocktähtijutusta – rahasta ja limusiinista. Kaikki se oli ennen valtava houkutin lapsille”, hän sanoo.

”Nyt se ei ole niin. Pitää olla todella erittäin intohimoinen. Pitää tehdä todella kovasti töitä sen eteen ja rakentaa itselleen yleisö, ja silloinkin ei tiedä, saako koskaan levytyssopimusta, koska bisnes on nykyään tällaista.”

Vaikka Slash liittyi rockyhtyeeseen aikakaudella, jolloin levymyynnillä oli väliä ja levy-yhtiöillä oli ylenpalttisia budjetteja äänityssessioiden rahoittamiseen, tuntuu siltä, että tämä oli pelkkä onnekas yhteensattuma.

Syntyessään Saul Hudson Slash syntyi Pohjois-Lontoossa afroamerikkalaisen äidin, David Bowien ja Joni Mitchellin kaltaisten pukusuunnittelijana toimineen Olan, ja englantilaisen taiteilijan isän Anthony Hudsonin kanssa. Hänen isänsä suunnitteli Crosby, Stills & Nashin ja Neil Youngin levyjen kuvituksen. Slash kasvoi luovasti hedelmällisessä ilmapiirissä, mutta hänen vanhempiensa avioero haittasi hänen ollessaan yhdeksänvuotias. Hän asui tuolloin neljättä vuotta Los Angelesissa, ja tänä aikana Slash kierteli äitinsä luota isoäitinsä luokse, jos äiti oli töissä.

”Varautuneena lapsena” Slash kertoo selvinneensä epävakaudesta pyöräilemällä ja opettelemalla lopulta soittamaan kitaraa. ”Kun laittaa kitaran soimaan, se on minulle suurin ilmaisumuoto. Ilman sitä en siis ole kovinkaan jännittävä tai suorapuheinen tyyppi. Mutta kitaran kanssa voin sanoa paljon”, hän sanoo. ”En ole vieläkään kovin hyvä käyttöliittymätyyppisten juttujen kanssa.”

Tämä ujo piirre on kaikkien nähtävissä Slashin live-esiintymisissä. Hän seisoo usein lavan oikealla puolella, kasvot silinterihattu ja aurinkolasit peittämässä – jotain, mitä hän kuvailee psykologiseksi verhoksi, joka on vedetty hänen ja yleisön väliin.

Abu Dhabin Grand Prix:

Guns N’ Roses -kitaristi Slash tukee Lewis Hamiltonia tuomaan voiton Abu Dhabin GP:ssä

Katsaus:

Axl Rose sanoo toivovansa, että ”mahtava” Abu Dhabin yleisö ei pettynyt Guns N’ Rosesin Grand Prix -show’hun – vihjailee paluusta

”Olen ehdottomasti omassa tilassani. Kun soitan, silloin tunnen oloni luultavasti kaikkein mukavimmaksi ja luultavasti eniten omaksi itsekseni”, hän sanoo. ”Vaikka siellä on energiaa, jota syötät yleisöstä, minulla on todellinen ongelma oikeastaan katsoa yleisöön. Joten löydän itseni soittamasta eräänlaisessa yksityisessä pienessä maailmassa.”

Juuri tästä syystä Slash ei luultavasti koskaan jää eläkkeelle. Koska kitara on hänen mieluisin viestintävälineensä, yhdistettynä hyvään terveyteen ja hänen vastenmielisyyteensä small talkia kohtaan, voimme odottaa, että riffejä tulee vielä jonkin aikaa. Kysyn häneltä, voiko hän oikeastaan sanoa vielä jotain muuta juhlittavan uran jälkeen, jonka aikana hän on saanut loihtia kuudesta kielestä kaikenlaisia ikimuistoisia ääniä.

”Kitarointi on sellainen asia, joka on vain loputon matka”, hän sanoo. ”Se on ehdottomasti jotain, joka ei tunne rajoja. Sitä rajoittavat vain käyttäjän rajoitukset. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Se tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia. Joten se tulee aina olemaan minulle kiehtovuuden lähde.”

Living the Dream by Slash, featuring Myles Kennedy and The Conspirators, on julkaistu nyt Warner Music Middle Eastin kautta

Päivitetty: Joulukuu 6, 2018 05:18 PM