Ylhäällä Guatemalan ylängöillä sumuisten puiden katveessa kummittelee synkkä historia. 1970- ja 1980-luvun lopulla raivoava sisällissota vaati noin 200 000 ihmisen hengen, joista suurin osa oli alkuperäiskansoja. Eri puolilla maata on tunnistettu 626 verilöylypaikkaa.
Huhtikuun 16. päivänä 1981 Pohjois-Gatemalassa Ixilin alueella sijaitsevassa Cocopin pienessä Maya-vuoristoyhteisössä armeija teurasti 70-90 siviiliä. Heidän ruumiinsa kasattiin ja poltettiin. Eloonjääneet pakenivat vuoristoon saadakseen elantonsa maasta, kunnes sisällissota laantui 1990-luvun puolivälissä.
Viidenkymmenen vuoden kuluttua kansanmurhan uhrien oikeudenmukaisuuden etsiminen jatkuu edelleen – ja kansanmurhan aiheuttamat haitat vaikuttavat monien guatemalalaisten mayojen elämään vielä tänäkin päivänä.
Niin monien mayojen tappaminen vahingoitti pahasti heidän suullisen historiansa ja perinteisen tietämyksensä siirtämistä, kuten paikallisten kasvien käyttöä lääkkeinä ja perinteistä terveydenhuoltoa, sekä heidän omaa kieltään ja kulttuurikäytäntöjään. Kansanmurhaan liittyi myös maaulottuvuus, kun ihmiset pakkosiirrettiin tekemään tilaa laajamittaiselle maanviljelylle, kaivostoiminnalle ja vesivoimaohjelmille.
Venemurha on vaikuttanut myös seuraaviin sukupolviin. Sodan aikana opettajat pakenivat koulusta, jolloin lapset jäivät ilman koulutusta. Yksi näistä entisistä oppilaista, nyt aikuinen, kertoi kanssatutkijoilleni ja minulle:
Olin 11-vuotias, kun näin verilöylyn. Olin toisella luokalla koulussa. Surmien jälkeen me kaikki pakenimme, mutta en pystynyt syömään yli viikkoon. Elämämme pysähtyi. En saanut jatkokoulutusta ja olen nyt jäänyt talonpojaksi ilman maata. Jos tätä ei olisi tapahtunut, olisin voinut olla opettaja tai sairaanhoitaja. Verilöylyn jälkeen elämämme loppui. Vanhemmillani oli maallaan lehmiä, kanoja ja hevosia. Menetimme kaiken. Armeija tuhosi kaiken, mitä meillä oli, ja jätti meille mielenterveysongelmia ja köyhyyttä.
Yli puolet verilöylyssä tapetuista ihmisistä on löydetty, mutta yli kaksi tusinaa ruumista on edelleen joukkohaudoissa. Mayojen perinteessä hautausriitit ovat tärkeitä sekä eläville että kuolleille. Surmansa saaneiden perhe ja yhteisö ovat vastuussa kuolleiden hautaamisesta, jotta heitä voitaisiin auttaa seuraavassa elämässä ja jotta he saisivat uusia vaatteita ja muita tavaroita, joita he saattavat tarvita matkansa varrella. Ruumiin löytämättä jättäminen aiheuttaa henkistä ahdistusta eloonjääneille, jotka uskovat, että heidän läheisensä on piinassa eikä pysty jatkamaan elämäänsä.
Vuonna 2008 Guatemalan hallitus myönsi jonkin verran rahoitusta yksinkertaisten betonisten pantheonien rakentamiseen joidenkin löydettyjen ruumiiden sijoittamiseksi, mutta se ei ole vieläkään tarjonnut minkäänlaista taloudellista korvausta perheille, joista monet menettivät tärkeimmän elättäjänsä. Kuten eräs verilöylystä selvinnyt, joka menetti vanhempansa ja sisaruksensa verilöylyssä, kertoi meille, armeija ”jätti meille vain tomua poltettuaan kaikki sukulaisemme”. Toinen Cocopin verilöylystä selvinnyt valitti, että 37 vuotta myöhemmin hän ja hänen uhritoverinsa odottavat yhä oikeutta: ”Hallitus ei ole tehnyt mitään lievittääkseen kärsimyksiämme.”
Mutta kaikesta tästä huolimatta kansanmurhan uhrit eivät ole luopuneet toivosta.
Ei koskaan unohdeta
Sekä paikallisten tuomioistuinten että Amerikan maiden välisen ihmisoikeusjärjestelmän kautta he ovat vuosien ajan ajaneet oikeutta kansanmurhasta vastuussa olevia henkilöitä vastaan, joiden joukossa ovat Guatemalan entinen presidentti Efraín Ríos Montt ja hänen tiedustelupäällikkönsä Mauricio Rodríguez Sánchez. Molemmat hallitsivat Guatemalan mayayhteisöihin kohdistuneen kansanmurhan pahimman osan aikana 1980-luvun alussa.
Vaikka Ríos Montt tuomittiin kansanmurhasta vuonna 2013 ja Sánchez vapautettiin syytteistä, perustuslakituomioistuin kumosi tuomiot vedoten oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin rikkomiseen. Oikeudenkäynti aloitettiin uudelleen vuonna 2015, mutta huhtikuussa 2018 Ríos Montt kuoli 91-vuotiaana. Oikeudenkäynti Sánchezia vastaan jatkuu, ja se kestää todennäköisesti vain muutaman viikon.
Uhrit vaativat Sánchezilta ja Guatemalan hallitukselta korvauksia kärsimystensä lievittämiseksi. Tällaiset korvaukset voivat sisältää taloudellisia korvauksia, mutta niiden on myös sisällettävä maan palauttamista ja toimenpiteitä menetetyn kulttuurin ja kulttuuriperinnön palauttamiseksi. Jotkut uhreista, joiden kanssa tutkijatoverini ja minä puhuimme, halusivat, että heidän lapsilleen opetettaisiin mayojen historiaa ja tietämystä kouluissa mayakielillä ja että Nebajin läntiseen kuntaan perustettaisiin mayamuseo, joka valistaisi yhteisöä ja tulevia sukupolvia tapahtuneesta.
Jos Guatemalan konfliktin ja kansanmurhan syihin ja seurauksiin ei puututa, edellytykset väkivallan uusiutumiselle säilyvät. Konfliktin taustalla olivat köyhyys, syrjäytyminen ja maya-alkuperäiskansoihin kohdistuva rasismi, jotka kaikki jatkuvat edelleen – joskus väkivaltaisin seurauksin.
Huhtikuussa 2018 kolme alkuperäisyhteisöjen johtajaa kidnapattiin ja kidutettiin sen vuoksi, että he olivat vastustaneet brittiläisen energiayhtiön asettamia korkeita hintoja.
Toukokuussa 2018 kolme alkuperäisväestön johtajaa surmattiin sen vuoksi, että he olivat taistelleet yhteisöjensä maaoikeuksien puolesta. Satoja muita alkuperäisyhteisöjen johtajia pidetään ilman oikeudenkäyntiä poliittisina vankeina, koska he ovat vastustaneet hallituksen ja yritysten toimintaa. Vuonna 2015 paikallinen ihmisoikeusjärjestö dokumentoi 493 hyökkäystä ihmisoikeusaktivisteja vastaan, joista suurin osa oli alkuperäiskansoja.
Tällä välin Cocopin uhrit jatkavat oikeudenmukaisuuden vaatimista, mutta he eivät ole täällä ikuisesti. Ikääntyessään uusi sukupolvi kokoontuu tekemään hyvitystä menneisyydestä ennen kuin on liian myöhäistä.