Sireeni oli siivekäs olento, jolla oli naisen vartalo, jalat ja kädet kuin linnulla. Hän istui korkealla kukkien kukkuloilla, missä hän valvoi ja suojeli jumalatar Persefonea, Zeuksen ja Demeterin tytärtä. Olympos-vuoren huipulta seireeni kohosi jumalana. Eräänä lämpimänä, suloisena kevätpäivänseisauksena Persefone vaelsi viattomasti kukkapellon halki. Häntä kiehtoi erityisesti yksi maaginen hehkuva kukka, ja hän ojensi molemmat kätensä. Maa hänen allaan alkoi täristä ja avautui suureksi onkaloksi. Putoamisesta hämmentyneenä Persefone ei nähnyt Tuonelan jumalaa Haadesta, ennen kuin tämä oli jo hänen kimpussaan. Hänen huutonsa kaikui ulottumattomissa, kun Haades veti hänet takaisin Tuonelaan, jossa hän aikoi naida hänet.

Sireeni epäonnistui vannotussa tehtävässään suojella Persefonea. Jumalatar Demeter riisti häneltä siivet ja karkotti hänet Olympos-vuorelta pienelle saarelle Sisilian rannikolla. Hän pysyisi maan päällä, kunnes löytäisi Persefonen ja palauttaisi tämän turvallisesti kotiin.

Tämä on nyt Seireenien matka. Hänen täytyy uskaltautua Tuonelaan ja hakea Persefone Haadeksesta. Peloissaan ja yksinäisenä häntä houkutteli merille kuin kaipaus, joka kutsui hänen sieluaan. Kun hän saapui rantakallioille, hänen ihoonsa iskevien aaltojen aiheuttama sumu paljasti häivähdyksen hänen uudesta lihastaan, vesisireenin suomuista ja evistä. Hän löytää pian kaikki uudet kykynsä, kun hän lähtee matkalleen. Seireeni oppisi, että kun hän lauloi, hän oli kuolevaisten miesten mielestä vastustamaton. Hän pystyi hallitsemaan heidän mieltään ja käyttämään heitä armeijan rakentamiseen. Haaste oli erilainen kuin mikään muu, jonka hän oli kohdannut aiemmin. Yksin ja menneisyytensä riivaamana, jos hänellä olisi mitään mahdollisuuksia menestyä, se merkitsisi, että hän joutuisi ponnistelemaan kohti omaa itsetuhoaan. Loppujen lopuksi kaikki, jotka olivat kohdanneet Tuonelan jumalan, eivät koskaan palanneet takaisin…