”Uutisia, joita voi käyttää”
Tämä on yksi niistä periaatteista, joita toimittajat käyttävät päättäessään jutun arvosta. Tavoitteena on antaa sinulle, katsojalle, tietoa, jota tarvitset selviytyäksesi päivästäsi. Se on liikennehälytys, joka auttaa sinua navigoimaan työmatkallasi. Se on säätiedote, joka auttaa sinua valmistautumaan myrskyyn. Se on taustatietoa ehdokkaasta, joka pyytää äänesi kaupunginvaltuustoon.
Totta puhuen, tarvitsemme uutisia. ”Uutiset, joita voit käyttää” antavat ihmiselle tietopisteet, joita hän tarvitsee voidakseen tehdä tietoon perustuvia päätöksiä. Tieto on loppujen lopuksi valtaa, eikö niin? Mutta saamiemme tietojen tarkkuus ja uskottavuus on kyseenalaistettu termillä ”valeuutiset”.
”Yksinkertaisin valeuutinen on jotain, joka on täysin väärä. Usein se on luotu taloudellisista syistä silmäpallojen houkuttelemiseksi”, sanoo tohtori Hans Klein, Georgia Techin julkisen politiikan apulaisprofessori.
Mitä siis tapahtuu, kun ”uutiset, joita voit käyttää” muuttuvat uutisiksi, jotka käyttävät sinua hyväkseen?
Part 1: Defining Fake News
Valeuutiset eivät ole uusia, mutta ne aiheuttavat jakoa ja epäluottamusta sekä instituutioissa että keskuudessamme. Valeuutiset eivät aina ole poliittisia, mutta ne ovat lähes aina henkilökohtaisia. Ja arvaa mitä? Kuka tahansa voi langeta niihin. Jopa sinä.
(Sovelluksen käyttäjät klikkaavat tästä tehdäkseen kyselyn | Juttu jatkuu alla)
Avoimuuden hengessä teimme oman ”valeuutistutkimuksen”. Tutkimuksen ylläpitäjän, Emory Universityn valtiotieteilijä Andra Gillespien avulla halusimme selvittää, kuinka helposti valistuneet ihmiset joutuvat valeuutisten huijaamiksi.
Yli 200 ihmistä vastasi Facebookissa esittämääni osallistumispyyntöön. Jokainen osallistui kahteen tietokilpailuun. Ensimmäinen oli ajankohtaisia tapahtumia koskeva tietokilpailu perustason luomiseksi (se on edellä mainittu tietokilpailu. Osallistu siihen!). Toisessa pyydettiin vastaajia tunnistamaan, mitkä tarinat olivat heidän mielestään tekaistuja. Keskimäärin tutkittavat uskoivat virheellisesti, että 25 prosenttia ”valeuutisten” tarinoista oli totta.
Millaiset tulokset sinulla on? Tee kysely alla (sovelluksen käyttäjät klikkaavat tästä — juttu jatkuu alla)
Todellinen otsikko: True or false?
Jos et saanut niin hyviä pisteitä kuin toivoit, älä huoli, et ole yksin. Pew Research Centerin tutkimus osoittaa, että 23 prosenttia ihmisistä on jakanut keksityn uutisen, joko tietoisesti tai tietämättään.
Georgia Techin professori, tohtori Sarah Laiola purkaa valeuutisia ja sanoo, että se, mikä on aitoa ja mikä väärennettyä, voi joskus olla hämärää. Itse asiassa se on niin hämärää, että jopa sanan ”fake” määritteleminen on haastavaa.
”Akateemisesti kutsuisin sitä varmaan kelluvaksi merkitsijäksi, joka ei todennäköisesti ole käyttökelpoinen; sana, jolla on niin monia merkityksiä, ettei sillä ole enää merkitystä tässä vaiheessa”, Laiola selittää. Hänen mukaansa ”virheellistä tietoa sisältävät uutisraportit” eivät kuvaa tarkasti nykyistä valeuutisilmiötä. ”Yleisesti ottaen minulla on tapana ajatella valeuutisia uutisina, jotka ovat siirtäneet painopisteensä pois informaatiosta saadakseen jonkinlaista ideologista vahvistusta tai kieltämistä tai herättääkseen jonkinlaisen kiihkeän reaktion.”
Osa 2: Miten se havaitaan
Faktojen ja väärennösten erottaminen toisistaan on erityisen hankalaa silloin, jos uutiset saa sosiaalisesta mediasta. Facebook ja Google virittelevät algoritmeja ja kokeilevat uusia formaatteja ongelman torjumiseksi. Algoritmit voivat kuitenkin tehdä vain vähän, varsinkin kun ongelma on syvemmällä kuin fakta vs. fiktio.
Väärinformaation ja disinformaation välillä on selvä ero, ja kaikki on kiinni tahallisuudesta.
Väärinformaatio on useimmiten erehdys tai asiavirhe. Desinformaatio on kuitenkin pahaenteisempi versio väärän tiedon tahallisesta naamioimisesta faktaksi. Tavoite on yksinkertainen: yleisen mielipiteen horjuttaminen tai totuuden naamioiminen.
Alhaalla oleva galleria auttaa sinua päättämään uutislähteen uskottavuuden, mutta tarkoituksen purkaminen on sinusta itsestäsi kiinni.
Osa 3: Kuka sitä levittää?
Internet on täynnä sivustoja, jotka näyttävät laillisilta, mutta joilla voi olla jokin agenda.
”Jotkut kutsuvat sitä vaihtoehtoiseksi uutismediaksi verrattuna valtavirran lähteisiin. Propaganda, satiiri, nämä kaikki kuuluvat tavallaan saman sateenvarjon alle”, sanoo professori Laiola.
Kuka näitä juttuja sitten kirjoittaa? Jos skeptisyys valeuutisia kohtaan saa meidät kyseenalaistamaan uutisen laillisuuden, meidän pitäisi luultavasti tutkia sisällön luojaa.
Tutustu Matt Agoristiin.
Agorist on päätoimittaja The Free Thought Project -sivustolla, jonka missio väittää osittain ”edistävänsä vapausmielisten ratkaisujen luomista ja levittämistä nykyaikaiseen tyrannimaiseen sortoon”. Agorist ja hänen avustajansa haluavat työnsä leikkaavan läpi sen, mitä he kutsuvat ”ideologiseksi pilveksi”, ja heillä on halu ”muuttaa tätä paradigmaa tarjoamalla totuuden majakan kaikkien valheiden keskellä”. Se on epäilemättä kunnianhimoinen tehtävä. Tehtävästä tuli vielä vaikeampi, kun useat muut perinteiset uutistoimistot leimasivat The Free Thought Projectin valeuutiseksi.
Matt Agoristia on vaikea tavoittaa. Kymmenien ääniviestien, sähköpostien, twiittien ja Facebook-viestien jälkeen saimme useita peruuntuneita haastatteluja, eikä hänen henkilöllisyydestään tai pätevyydestään saatu todellista vahvistusta.
Kävi ilmi, että Matt Agorist ei ole hänen oikea nimensä. Kynänimi on johdannainen termistä ”agorismi”, joka on libertaristiseen vastatalouteen liittyvä käsite.
”Luulen, että kun haastat jonkun poliittisen vakaumuksen sillä tavalla kuin me teemme, ihmiset reagoivat joskus vihaisesti”, Agorist sanoo.
Matt Agorist identifioi itsensä sekä toimittajaksi että aktivistiksi.
”Haluan ajatella journalismia aktivismina”, Agorist kertoo. ”Aktivistit menevät ulos ja yrittävät kertoa ihmisille, mitä hallituksessa ja yhteiskunnassa tapahtuu, joten mielestäni nämä kaksi eivät ole erillisiä. Luulen, että jos olet toimittaja, olet myös aktivisti.”
Tämän yhteyden monet toimittajat saattavat kiistää, etenkin koska aktivismi on luonnostaan puolueellista. Mutta Agorist kaksinkertaistuu ja on anteeksipyytelemätön aktivistisesta agendasta, joka ruokkii The Free Thought Projectia.
”Me edistämme vapautta ja kestävää yhteiskuntaa sekä yhtäläistä oikeudenmukaisuutta ja oikeuksia kaikille”, hän sanoo.
Itse asiassa Agorist väittää, että agendan olemassaolo on se, mikä erottaa hänen fooruminsa muusta niin sanotusta valtavirtamediasta.
”Yksittäisten toimittajien kohdalla, kyllä, jotkut toimittajat tulevat esiin ja löytävät jotain valtiota vastaan, mutta valtavirtamedia kokonaisuutena toistelee establishmentin sanomaa, oli se sitten totta tai ei”, hän väittää.
Toinen ratkaiseva näkökohta, joka erottaa Vapaa-ajattelu-projektin valtavirrasta, on heidän ”maksetaan suorituskyvystä” -liiketoimintamallinsa. Hänen kirjoittajilleen maksetaan sen mukaan, kuinka monta klikkausta kukin artikkeli saa verkossa. Yksinkertaisesti sanottuna, enemmän klikkauksia tarkoittaa suurempaa palkkaa. Agorist väittää, että hänen sivustonsa saa kuudesta 15 miljoonaan yksittäistä katselukertaa kuukaudessa ja tavoittaa 60 miljoonaa ihmistä Facebookissa. Sinun ei tarvitse olla matemaatikko tietääksesi, että taloudellinen hyöty on mahdollinen. Nykypäivän mediakulutuksessa klikkauksia saa, jos sisältö on tarpeeksi kiehtovaa ja kiihottavaa.
Päätoimittajana Matt Agorist seisoo The Free Thought Project -sivustolla julkaistun sisällön oikeellisuuden takana. Monet sivuston juttujen perustana olevista faktoista ovat peräisin hyvämaineisilta, valtavirran uutistoimistoilta, kuten Reutersilta ja Associated Pressiltä, mutta keskeinen osa useimpia sivuston juttuja on kommentointi.
”On selvästi artikkeleita, jotka ovat mielipideartikkeleita, ja on myös artikkeleita, jotka ovat pelkkää faktaa”
. ”Emme käsin poimi faktoja juttua varten, vaan raportoimme todellisista tosiasioista ja sitten annamme mahdollisen ratkaisun tai tavan ratkaista ongelma tai tuemme sitä muilla tarinoilla, jotka ovat yhtä lailla samanlaisia… Jotkut saattavat ajatella, että se on mielipidepohjaista, mutta journalismin ratkaisut ovat välttämättömyys.”
Agorist vaatii, että arvostelijoiden on liian helppoa tuomita sivusto valeuutisiksi.
”Joskus nämä näkemykset, joita julkaisemme, voidaan helposti kirjoittaa pois ihmisten toimesta, jotka he paljastavat vain leimaamalla meidät valeuutisiksi”, Agorist sanoo.
Agorist ei väitä, että The Free Thought Project on ainoa totuuden lähde, eikä hän myöskään sano, että sivuston pitäisi olla ainoa lähde, josta joku hakee uutisia. Hän sanoo haluavansa innostaa keskusteluun ja vaihtoehtoisten näkemysten vapaaseen levittämiseen.
”Tietenkin sivustolla on mielipiteitä”, Agorist myöntää, ”mutta tarkoitus ei ole kertoa kenellekään, mitä ajatella, vaan auttaa ihmisiä ajattelemaan.”
Agorist esittää haasteen niille, jotka uskovat, että The Free Thought Project on valeuutinen.
”Kutsukaa meidät esiin. Jos pidätte sitä väärennöksenä, yrittäkää todistaa se. He eivät pysty siihen, ja siksi me emme ole valeuutisia.”
Miten siis erottaa, mitä tulee valtavirran sivustolta ja mitä vaihtoehtoisella agendalla toimivalta sivustolta? Tohtori Hans Klein suosittelee kysymään kysymyksiä kuluttamistasi uutisista. ”Kohtele sitä tietolähteenä, mutta älä vain niele sitä, mitä sinulle kerrotaan. Katsokaa sitä skeptisesti. Miettikää, onko siinä järkeä.”
Tohtori Klein neuvoo: ”Jollain tapaa voi olla parempi suhtautua kaikkiin uutisiin potentiaalisesti väärennettyinä kuin suhtautua kaikkiin saamiisi uutisiin vain totena.”