European Mink Project
Kriittisesti uhanalainen eurooppalainen minkki Mustela lutreola on Euroopan harvinaisin maalla elävä lihansyöjä. Aikoinaan laajalti koko Euroopassa ja Venäjällä levinnyt laji elää nykyään vain yksittäisissä fragmenteissa entisestä levinneisyysalueestaan: Pohjois-Espanjassa, Ranskassa, Tonavan suistossa Romaniassa ja Ukrainassa sekä osissa Venäjää (jossa sen kerrotaan olevan harvinainen). Pieniä uudelleenistutettuja populaatioita on Viron Hiidenmaan saarella ja Saksassa.
Euroopan minkki kärsi 1900-luvulla liikametsästyksestä ja monien muiden lajien tapaan elinympäristöjen häviämisestä, huonontumisesta ja saastumisesta. Vierasperäisen amerikkalaisen minkin Neovison vison saapuminen oli viimeinen pisara. Amerikkalaisminkit tuotiin Eurooppaan turkistarhausta varten 1930-luvulla, mutta ne karkasivat, ja luonnonvaraisia populaatioita on nyt useimmissa Euroopan maissa (ja suurimmassa osassa Venäjää, jossa ne vapautettiin suoraan luontoon 1970-luvulla metsästäjien saaliiksi). WildCRU on tutkinut eurooppalaista ja amerikkalaista minkkiä (niiden ekologiaa, vuorovaikutusta luonnonvaraisten lajien kanssa ja niiden hoitoa) lähes 25 vuoden ajan. Valko-Venäjän koillisosassa sijaitsevan Lovat-joen laakson yläjuoksulla, koskemattomalla kosteikolla, havaitsimme yhteistyössä Vadim Sidorovichin kanssa tutkimusten, ruokavalioanalyysien ja radiopaikannuksen avulla, että amerikanminkit kilpailevat eurooppalaisten minkkien kanssa lajien välisen aggression kautta. Lyhyesti sanottuna amerikanminkit (jotka ovat sukua eurooppalaiselle minkille vain nimellisesti) ovat hieman suurempia, hieman sopeutumiskykyisempiä ja hieman aggressiivisempia, ja ne ovat aina voittajia, kun nämä kaksi lajia ovat vuorovaikutuksessa jokimaisissa elinympäristöissä, joita ne molemmat haluavat käyttää. Tuloksena on, että eurooppalainen minkki syrjäytyy epäoptimaalisiin elinympäristöihin, jotka eivät sovellu lisääntymiseen ja populaatioiden säilymiseen pitkällä aikavälillä. Lovat-joen laaksossa eurooppaminkit ovat nyt hävinneet.
Amerikanminkin torjunta on ratkaisevan tärkeää, mutta tarvitaan myös suojapaikkoja, joihin voidaan perustaa luonnonvaraisia populaatioita, jotka ovat turvassa amerikanminkkien hyökkäyksiltä. Yksi tällainen turvapaikka – saaristonsuojelualue – perustettiin Hiidenmaan saarelle, 22 kilometrin päähän Viron mantereesta. Siellä vapautettiin 172 vankeudessa kasvatettua eurooppalaista minkkiä vuosina 2000-2003. Yhdessä Tallinnan eläintarhan Tiit Maranin (joka johti vapauttamista) ja Madis Podran (Lutreola-säätiö, nyt myös Tragsatec, Espanja) kanssa seurasimme eläinten selviytymistä, ruokavaliota ja liikkumista arvioidaksemme niiden sopeutumista luontoon. Kuten monet muutkin vankeudessa kasvatetut ja luontoon vapautetut eläimet, eurooppalainen minkki kärsi suurista saalistusmääristä ensimmäisinä päivinä vapautuksen jälkeen, söi epätyypillistä (joskus kotieläiminä pidettyä) saalista ja liikkui epäsäännöllisesti maisemassa. Eläinten ruokavaliossa tapahtuneet muutokset viittaavat kuitenkin siihen, että ensimmäisistä päivistä hengissä selvinneet eläimet pystyivät sopeutumaan elämään luonnossa 4-6 viikon kuluessa vapauttamisesta. Eurooppalaisminkit valtaavat nyt kaiken sopivan elinympäristön Hiidenmaan saarella, ja vaikka populaatio ei todennäköisesti ole vielä riittävän suuri ollakseen itsestään ylläpitävä, kaikki viime vuosina elävänä pyydystetyt yksilöt ovat olleet luonnossa syntyneitä.
Keskeiset kysymykset ovat nyt seuraavat: voidaanko sama menestys saavuttaa muuallakin, mikä on tehokkain ja inhimillisin strategia amerikkalaisminkkien valvomiseksi, miten vangittuna kasvatettuja naiiveja euroopanmainkkeja valmistellaan parhaiten vapautettavaksi luontoon? – Hiidenmaan kotiuttaminen osoittaa, että onnistuminen on mahdollista, mutta tehokkuus ja eettisyys huomioon ottaen emme vieläkään tiedä, mikä on paras vapauttamisstrategia, jolla varmistetaan eläinten mahdollisimman suuri eloonjääminen, emmekä tiedä, ovatko yksilöiden lyhyen ja pitkän aikavälin eloonjäämistodennäköisyydet yhteydessä toisiinsa vai voivatko eri tekijät vaikuttaa kumpaankin (mikä edellyttää erilaisia suojelustrategioita ajan myötä). Ehkäpä tärkeintä on, millaisia mahdollisuuksia lajin leviämiselle Euroopassa on?
Yhteistyössä Madis Podran ja Asun Gomezin (entinen LIFE Lutreola, Espanja; molemmat nykyisin Tragsatec, Espanja) kanssa keskitämme ponnistelumme Pohjois-Espanjaan, jossa arviolta 500 euroopanmajavaa minkkiä elää edelleen lajin toiseksi suurimmassa eurooppalaisessa populaatiossa, jonka uskotaan olevan Euroopassa. Yhdessä Vincent Wildlife Trustin kanssa vertailemme useiden eri tutkimusmenetelmien käyttöä (kamerarysät, karvaputket, eDNA, elävänä pyydystäminen) löytääksemme tehokkaimman menetelmän maisemamittakaavan tutkimuksia varten. Tämä on ratkaisevan tärkeä ensimmäinen askel, jotta Pohjois-Espanjassa (ja pidemmällä aikavälillä myös muualla Euroopassa) voidaan tehdä luotettavia arvioita populaation koosta ja levinneisyydestä. Seuraavat vaiheet ovat sopivien vapauttamisalueiden tunnistaminen ja sellaisten kokeellisten vapauttamisstrategioiden suunnittelu, jotka tarjoavat selkeät suunnitelmat jatkoa varten.
WildCRU:n eurooppalaista minkkiä koskevaa tutkimusta johtaa tohtori Lauren Harrington yhteistyössä Madis Podran ja Asun Gomezin (Tragsatec, Espanja) sekä Vincent Wildlife Trustin kanssa. Jos haluat auttaa tukemaan tätä hanketta sen työssä tämän äärimmäisen uhanalaisen eurooppalaisen lihansyöjän pelastamiseksi, harkitse lahjoituksen tekemistä tämän linkin kautta.
Katsauksen eurooppalaisen minkin tilasta, sen taantumisen syistä ja Espanjassa ja Virossa tähän mennessä tehdystä merkittävästä ennallistamistyöstä löydät osoitteesta:
Maran, T., Põdra, M., Harrington, L.A. ja Macdonald, D.W. (2017) European mink – restoration attempts for a species on the brink of extinction. In: Biology and Conservation of Musteloids, s. 370-388. Edited by: Macdonald, D.W., Newman, C. ja Harrington, L.A. Oxford University Press. (pdf-kopiota varten ota yhteyttä Lauren Harringtoniin).
Täydellinen luettelo hankkeen julkaisuista löytyy täältä.