Epäorgaaninen fosfaatti (Pi) on eläville organismeille välttämätön ravintoaine. Sillä on keskeinen rooli erilaisissa biologisissa prosesseissa, kuten osteoblastien erilaistumisessa ja luuston mineralisaatiossa. Pi:n asianmukaisen homeostaasin ylläpito on kriittinen tapahtuma, sillä kaikki poikkeamat tästä tilasta voivat johtaa useisiin akuutteihin ja kroonisiin sairaustiloihin ja vaikuttaa ikääntymisprosessiin ja elinikään. Seerumin piipitoisuus pysyy kapealla alueella monimutkaisessa vuorovaikutuksessa suoliston imeytymisen, solunsisäisten ja luun varastointivarastojen kanssa tapahtuvan vaihdon ja munuaisten tubulaarisen takaisinimeytymisen välillä, ja se riippuu pääasiassa Na/Pi-kotransporterien aktiivisuudesta. Pi:tä on runsaasti ravinnossa, ja sen imeytyminen suolistosta on tehokasta ja vähän säänneltyä. Munuaiset ovat Pi:n homeostaasin tärkein säätelijä, ja ne voivat lisätä tai vähentää Pi:n reabsorptiokapasiteettiaan Pi:n tarpeen mukaan. Pi on nousemassa tärkeäksi signaalimolekyyliksi, joka pystyy muokkaamaan useita solutoimintoja muuttamalla signaalinvälitysreittejä, geeniekspressiota ja proteiinien runsautta monissa solutyypeissä. Tiedetään kuitenkin vain vähän alkutapahtumista, joihin liittyy seerumin tai paikallisten Pi-pitoisuuksien muutosten havaitseminen ja sitä seuraava säätelykaskadi. Aiemmin esitimme todisteita siitä, että Pi estää ihmisen osteosarkoomasolujen U2OS-solujen proliferaatiota ja aggressiivisuutta, ja tunnistimme adenylaattisyklaasin, beeta3-integriinin, Rap1:n ja ERK1/2:n proteiineiksi, joiden ilmentymiseen ja toimintaan Pi-reaktio vaikuttaa merkittävästi. Hiljattain osoitimme, että Pi kykenee myös herkistämään osteosarkoomasoluja doksorubisiinille p53-riippuvaisella tavalla ja mekanismilla, johon liittyy ERK1/2:n alaregulaatio. Tässä katsauksessa esitetään yhteenveto nykyisistä tiedoista, jotka koskevat epäorgaanista fosfaattia uutena spesifisenä signaalimolekyylinä nisäkkäiden luussa ja muissa solutyypeissä, ja keskustellaan siitä, miten Pi-tasojen kohdentaminen paikallisissa paikoissa saattaisi olla potentiaalinen strategia osteosarkooman hoidon parantamiseksi.