23.12.2020

Pitkään tutkijat uskoivat, että voimakas tsunami tuhosi Doggerlandin 8200 vuotta sitten. Sedimenttianalyysit viittaavat nyt siihen, että Ison-Britannian muuhun Eurooppaan aikoinaan yhdistänyt maa-alue tuhoutui myöhemmin.

Noin 10 000 vuotta sitten, viimeisen jääkauden päättyessä, merenpinta oli Pohjois-Euroopassa vielä noin 60 metriä (197 jalkaa) nykyistä alempana. Brittein saaret ja Euroopan mantere muodostivat yhtenäisen maamassan.

Suhteellisen suuret joet kulkivat tämän maamassan poikki, mutta eri tavalla kuin nykyään. Esimerkiksi Elbe virtasi suureen sisämaajärveen. Rein virtasi idästä länteen pitkiä matkoja. Ennen kuin se saavutti meren Bretagnen leveysasteella, Thames virtasi siihen.

Missä Pohjanmeri on nykyään, oli hedelmällisiä niittyjä ja metsiä, joiden halki vaelsivat metsästäjä-keräilijät. Rannikko kulki noin 300 kilometriä (186 mailia) pohjoisemmaksi noin 30 000 neliökilometrin (11 580 neliökilometriä) suuruisella alueella, joka sai 1990-luvulla nimen ”Doggerland”, joka on saanut nimensä alueella nykyisin sijaitsevan hiekkarannan mukaan.

Ensimmäiset löydöt verkoissa

Me emme vielä tiedä paljoakaan elämästä tällä uponneella maa-alueella. Silloin tällöin kalastajat ovat löytäneet verkoistaan mammutin hampaita ja jo sukupuuttoon kuolleiden maaeläinten, kuten auroksin, luita.

Vuonna 1931 kalastajat löysivät trooliverkoistaan 21,6 senttimetrin pituisen, luusta valmistetun esihistoriallisen harppuunan, jossa oli koristeellisia koristeita ja joka on ajoitettu vuodelle 11 740 eaa. Vuonna 1988 löydettiin mesoliittiselta kaudelta peräisin oleva kivikiekkoinen kirves. Doggerland jäi kuitenkin pitkään näennäiseksi myytiksi.

Merenpohjan systemaattinen kartoitus

Vasta viimeisten 20 vuoden aikana erityisesti brittiläiset tutkijat ovat käyttäneet erikoisaluksia merenpohjan systemaattiseen tutkimiseen jälkien varalta. Suurin osa tutkimuksista keskittyy Brown Bankin, joka tunnetaan myös nimellä Brown Ridge, alueelle, joka on noin 30 kilometrin pituinen matalikko Yhdistyneen kuningaskunnan ja Alankomaiden välillä. Nykyisin meri on siellä 18-20 metriä syvä.

Tutkijat kokoavat geofysikaalisia tietoja ja analysoivat siellä olevista sedimenttikerroksista otettuja näytesydämiä. Bradfordin yliopiston arkeologit ovat pystyneet keinotekoisesti tuotettujen seismisten aaltojen avulla kartoittamaan merenpohjan geologisen koostumuksen melko tarkasti.

Paratiisimaiset olosuhteet

Sedimenttikerroksista on löydetty eläinten ja kasvien geneettistä materiaalia, mikä viittaa siihen, että siellä on ollut laajoja sekametsiä ja rönsyileviä kumpuilevia mäkimaisemia, joissa on ollut villiä karjaa ja sikoja, poroja ja muita nisäkkäitä – ihanteelliset olosuhteet kivikautisille metsästäjä- ja keräilijäihmisille.

Nämä hedelmälliset maa-alueet kuitenkin pienenivät ajan mittaan yhä enemmän ja pienemmiksi, sillä jääkauden päättyessä merenpinta nousi – kahdessa vuosituhannessa peräti 35 metrillä, eli melkein kaksi senttimetriä vuodessa. Vähitellen vain Doggerlandin korkeammat osat nousivat vielä merestä. Jäljelle jäänyt saari oli kuitenkin edelleen suunnilleen nykyisen Walesin kokoinen, pinta-alaltaan noin 23 000 neliökilometriä.

Tappavat hirviöaallot

Apokalyptinen katastrofi kaukana Norjan rannikolla teki lopun kutistuvalle saarelle. Noin 8200 vuotta sitten valtavat osat mantereen rinteestä irtosivat meressä kaukana pinnan alapuolella useissa vaiheissa niin sanotun ”Storeggan liukumisen” aikana. Noin 290 kilometrin matkalla arviolta 3 500 kuutiokilometriä kalliota ja romua syöksyi veden syvyyksiin.

Tuloksena syntynyt, vähintään 10-12 metriä korkea tsunami syöksyi meren yli. Skotlannin pohjoispuolella sijaitsevilla Shetlandinsaarilla sedimenttitiedot ovat osoittaneet yli 20 metriä korkean hyökyaallon. Jopa Englannissa tämän aallon vaikutukset ovat vielä jäljitettävissä 40 kilometrin päässä nykyisestä rannikosta.

Tuhoutui, mutta ei uponnut

Pitkään tutkijat olettivat, että tämänkaltainen tsunami aiheutti myös sen, että vielä merestä ulkoneva Dogger Bank upposi kokonaan. Bradfordin yliopiston tutkijoiden tutkimuksen mukaan mitään yksittäistä, kaiken tuhoavaa tsunamia ei kuitenkaan ollut.

Pikemminkin tutkijat pystyivät sedimenttejä tutkimalla osoittamaan, että vain Doggerlandin pohjoisosa jäi tsunamin jälkeen veden alle ja että sen tulvien tuhovoimaa hidastivat todennäköisesti saarella olevat kukkulat tai metsät.

Uutta elämää tulvan jälkeen

On totta, että suuri osa metsistä tuhoutui, että ihmiset ja eläimet menehtyivät tulvissa, että merivesi suolasi maaperän ja että monin paikoin jäljelle jäi vain suoalueita.

Veden vetäydyttyä tulva-alue kuitenkin elpyi vuosien kuluessa, mistä on osoituksena se, että hajonneen tsunamikerroksen yläpuolella olevista sedimenttikerroksista löytyy jälleen todisteita kasveista ja eläimistä.

Siten elämä jatkui todennäköisesti Doggerin rannikolla joitakin vuosisatoja tsunamin jälkeen,.

Vasta 700 vuotta Storeggan maanvyöryjen jälkeen – noin 5500 eaa. – merenpinta nousi niin paljon, että Pohjanmeri nielaisi loput Doggerin rannasta. Tuolloin saari joutui kokonaan veden alle, ja kaikki jäljet siitä katosivat karun Pohjanmeren aaltoihin.