(substantiivi) Dabbling Ankka on matalassa vedessä elävä sorsalaji, joka ruokailee ensisijaisesti veden pintaa pitkin tai kallistumalla pää edellä veteen laiduntaakseen vesikasveja, kasvillisuutta, toukkia ja hyönteisiä. Nämä sorsat ovat harvinaisia sukeltajia, ja niitä tavataan yleensä pienissä lammissa, joissa ja muissa matalissa vesistöissä, tai ne saattavat pysytellä suurempien vesistöjen ja soiden matalien, hitaampien reunojen lähellä.

Ääntäminen

DAB-bling duck
(rimmaa babbling cluckin, scrabbling muckin ja grabbling truckin kanssa)

How Dabblers Eat

Dabbling duckit ovat saaneet nimensä siksi, että ne ”dabble” syödessään. Tämä voi kuvata kahta ruokailutyyliä, ja dabbling-sorsa voi käyttää toista tai molempia tyylejä ruokailussaan.

• Pintaruokinta: Tähän kuuluu veden pintaa pitkin lipuminen niska ojennettuna ja nokka veden suuntaisesti. Nokka ”pureskelee” tai ”nakertaa” vettä nopeasti pienillä puraisuilla, ja sorsa saattaa samalla pyyhkäistä päätään puolelta toiselle kattaakseen enemmän pinta-alaa. Tämä on tehokas tapa syödä pieniä vesihyönteisiä, jotka pysyvät veden pinnalla, tai etsiä ravintoa kelluvista levistä ja kasveista. Vaikka lapasorsat käyttävät tätä tekniikkaa, myös monet muut sorsalajit ja muut vesilinnut käyttävät pintaruokintaa.
• Tipping Up: Tämä ruokailutapa on todellista räpiköintiä, jossa ankka kallistuu ylöspäin niin, että sen takapuoli on ulkona vedestä ja pyrstö osoittaa suoraan ylöspäin pään ja kaulan ollessa veden alapuolella, jotta se voi nakertaa mutaa tai levää. Kun ankka on kallistuneena ylöspäin, se voi heiluttaa tai levittää jalkojaan ja jalkojaan pitääkseen tasapainon, tai pyrstö voi heilua hitaasti tai heilua vastapainona vedenalaisille pään liikkeille. Veden alla sorsa venyttelee tavoittaakseen joko pohjan tai ruokailee vedenalaisilla kasveilla. Tämä ruokailutapa on hyvin ominaista ja yleistä kaikille töyhtöhyypille.

Töyhtöhyypät syövät myös maalla siemeniä, viljaa, pähkinöitä ja hyönteisiä ja laiduntavat niitä samanlaisilla nipistelevillä nokkamaisilla nokan liikkeillä kuin pintaruokinnassa. Nämä ovat usein kaikkiruokaisia lintuja, ja ne maistelevat monenlaista ravintoa erilaisten ruokailutapojensa avulla.

Tassuttelusorsalajit

Tassuttelijoiksi voidaan luokitella monia sorsalajeja, ja riippuen siitä, miten kukin laji jaetaan tai niputetaan yhteen, tassuttelijalajeiksi voidaan lukea 50-60 eri sorsalajia. Fyysisesti niillä on tyypillisesti litteät, leveät nokat, joiden avulla ne pystyvät syömään nopeammin, sen sijaan että niillä olisi kapeat nokat, jotka eivät saisi niin paljon ruokaa kiinni dabbling-liikkeillä. Uidessaan nämä sorsat kelluvat korkealla vedessä, mikä helpottaa niiden kallistumista ylöspäin, mutta ne eivät voi helposti sukeltaa kokonaan veden alle. Kun ne lähtevät lentoon veden pinnalta, ne voivat ponnahtaa suoraan ilmaan sen sijaan, että ne saisivat vauhtia juoksemalla ensin pintaa pitkin.

Tassuttelusorsat ovat yleensä hyvin äänekkäitä lintuja, ja erilaiset tassuttelusorsat voivat päästää monenlaisia ääniä. Sekä urokset että naaraat ovat äänekkäitä, vaikkakin naaraat antavat todennäköisemmin tyypillisiä käheitä kakkiaishuutoja, kun taas urosten huudot voivat olla yksilöllisempiä, kuten vihellyksiä, vinkunoita ja torvia. Niiden jalat ovat lähellä kehon pituuden keskikohtaa, ja ne kävelevät hyvin maalla. Niiden jalat ovat yleensä pienemmät ja tiiviimmät kuin sukeltajasorsilla tai muilla vahvoilla vedenalaisilla uimareilla.

Tuttuja sukeltajasorsalajeja ovat mm. sinisorsa, lapasorsa, amerikanhaikara, amerikanmustasorsa, sinisorsa, sinisiipisorsa, pohjantikka ja kanelisorsa.

Laajan sorsalajivalikoiman lisäksi myös jotkut hanhet, joutsenet ja muut vesilinnut käyttävät ruokailussaan molempia sorsalajeja. Elleivät linnut ole sorsalajeja, niitä ei kuitenkaan pidetä töyhtöhyyppinä eikä niitä kutsuttaisi töyhtöhyyppiksi.

Töyhtöhyyppien tunnistaminen

Töyhtöhyyppien tunnistaminen on yleensä helppoa. Monet niistä ovat dimorfisia, ja uroksilla on rohkeampia värejä ja merkintöjä kuin pilkullisemmilla, naamioituneemmilla naarailla. Joillakin uroksilla voi olla myös ainutlaatuisia sulkamuotoja, kuten sinisorsan ylöspäin kaartuva pyrstö. Kun linnut itse asiassa räpylöivät ja kallistuvat, niiden jalkojen värit ovat helposti havaittavissa, ja ne voivat olla hyvä tunnistusvihje, sillä monilla näistä sorsista on kirkkaan oranssit, keltaiset tai punertavat jalat. Nokan muodosta ja kaltevuudesta voi olla hyötyä tunnistamisessa, samoin kuin nokan väristä ja nokan kärjessä olevan kynnen koosta ja väristä. Kuten kaikkien lintujen kohdalla, myös kantama, elinympäristö ja ääni voivat olla hyviä tunnistusvihjeitä.

Tunnetaan myös nimellä

Täpläsorsa, pulmusorsa