McKenzie-hoitomallissa suositellaan pidennykseen perustuvia hoitoja alaselkäkipupotilaiden alaryhmille, ja pidennyksen laajuuden paranemista pidetään myönteisenä tuloksena. Hoitomallin mukaan potilaat, jotka sopivat McKenzien derangement-luokitukseen, reagoivat nopeammin kuin muut potilaat. Tämän hoitomallin ja kliinisten venytysmittausten pätevyyttä ei ole vielä vahvistettu. Viisikymmentä potilasta, joilla oli LBP, luokiteltiin McKenzie-arvioinnin perusteella derangement-potilaiksi (n=40) tai ei-derangement-potilaiksi (n=10), minkä jälkeen heitä hoidettiin venytysmenetelmillä. Lannerangan ojennus mitattiin kahdessa asennossa, seisten ja makuuasennossa, kolmella menetelmällä, kallistusmittarilla, Schoberin mittarilla ja sormenpäästä lattiaan, hoidon ensimmäisenä ja viidentenä päivänä. Potilaat täyttivät GPE-asteikon (global perceived effect) päivänä 5. Konstruktiivinen validiteetti testattiin vertaamalla pidennyksen paranemista ja GPE-pistemääriä kahden ryhmän välillä. Kuuden pidennystoimenpiteen vaste laskettiin. Kaikkien potilaiden venytysalue parani, mutta häiriöryhmän GPE-pisteet olivat huomattavasti korkeammat ja venytysalue parani enemmän. Modifioitu Schoberin menetelmä seisten oli reagoivin menetelmä lannerangan ojennuksen mittaamisessa. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat lannerangan ojennuksen mittaamista potilailla, joita hoidetaan ojennusmenetelmillä, ja ne antavat näyttöä McKenzie-hoitomallin yhden näkökohdan rakennevaliditeetista. Modifioitu Schoberin menetelmä on suositeltavin protokolla kliinisessä ympäristössä.