How to shoot and edit the Brenizer Method (aka bokehrama, frame expansion, panoraama).

Vähemmistö ihmisistä, joilla on käyttökelpoinen kamera, on jossain vaiheessa napsauttanut panoraamakuvan – prosessin, jossa vartaloa käännetään puolelta toiselle samalla, kun otetaan valokuvasarjaa, jolla pyritään vangitsemaan niin kauniin maiseman koko kirjo, että se on niin kaunista, että sitä on mahdoton hallita. (Tuo viimeinen kohta tuntui siltä, että sen piti olla lihavoituna.)

Sitten eräs ovela kaveri nimeltä Ryan Brenizer ryhtyi käyttämään tätä tekniikkaa muotokuviin, mutta pelkän sivulta toiselle liikuttelun sijaan hän liikutteli ylös- ja alhaalta alaspäin ja ympäriinsä samalla kun hän käytti laajaa aukkoa luodakseen hyvin matalan syväterävyyden, ja liitti valokuvat toisiinsa sittemmin photoshopissa. Näin syntyi Brenizer-menetelmä, ja Internet-foorumeilla sekosivat vihreäsilmäiset hirviöt, jotka väittivät keksineensä tekniikan ensimmäisenä. (Näillä ihmisillä on tapana kutsua tätä tekniikkaa nimellä ”bokehrama” tai ”panoraamakuvaus”, koska yhdestä nimestä sopiminen on ilmeisesti liian vaikeaa). Googlen kuvahaku millä tahansa näistä termeistä täyttää ruudun runsaalla määrällä esimerkkejä, mutta tämä Ryan Brenizerin itsensä tekemä näyttää olevan yleisin esimerkki. Ja totta hitossa, se on upea.

Miten Brenizer-menetelmä toimii

Esitettäköön, että olet kuvaamassa, mutta sinulla on mukanasi vain teleobjektiivi. Sitten joku sanoo: ”Katso tätä upeaa auringonlaskua! Ole kiltti ja kuvaa minut sen edessä, jotta voin tehdä vaikutuksen Facebook-kavereihini!” Teleobjektiivilla voit ottaa vain pään ja hartioiden muotokuvan, jolloin auringonlasku jää kokonaan näkemättä, TAI joudut siirtymään niin kauas kohteesta, jotta saat kaiken mahtumaan kuvaan, että häntä on tuskin enää tunnistettavissa. Brenizer-menetelmän avulla voit pitää kuvauskohteen lähellä ja intiimisti, mutta silti sisällyttää kuvauskohteeseen niin paljon kuin haluat.

Ja koska käytät laajaa aukkoa, tausta on ihanan kermainen ja epätarkka, joten tausta ei kilpaile kuvauskohteesi kanssa, vaan se lisää edelleen kiinnostavuutta ja asiayhteyttä kohtaukseen. Jos olisit käyttänyt vain laajakulmaobjektiivia, kuvauskohteesi olisi kauempana kuin tämä tekniikka sallii (mitä ajattelitkin, eikö niin?)

Miksi Brenizer-menetelmä on niin erikoinen?

Todennäköisesti Brenizer-menetelmä voi olla hankala toteuttaa menestyksekkäästi, enkä välttämättä haluaisi opettaa näin kehittynyttä tekniikkaa jo varhain. Mutta pelkistetyssä muodossa kuvien ottaminen ympäri kuvauskohteesi ”laajentaa kehystä” (jossa laaja aukko on valinnainen) on suosittu tekniikka konseptitaiteilijoiden ja hääkuvaajien keskuudessa, joten haluan ainakin saada sinut miettimään ylimääräisten kuvien ottamista ympäri kuvauskohteesi. Tässä muutamia syitä, miksi:

• Jos kuvaat ahtaassa tilassa etkä voi siirtyä tarpeeksi kauas kuvauskohteestasi, jotta se mahtuisi kuvaan, tämän tekniikan avulla voit kuvata kuvauskohteesi ja ympäristösi useilla otoksilla ja liittää ne myöhemmin yhteen.
• Luodessasi kuvaa useammasta kuin yhdestä valokuvasta tämä kasvattaa pikselien määrää kuvassasi, minkä ansiosta voit tulostaa kuvan paljon suuremmassa koossa ilman, että kuvan laatu heikkenee. On selvää, että jos toivot ansaitsevasi rahaa myymällä tulosteita, tämä on suuri etu.
• Voimalla kaksi kuvaa kohteen kummaltakin puolelta voit luoda neliönmuotoisen otoksen, joka on konseptikuvaajien suosiossa, sen sijaan, että rajaisit kehyksen ylä- ja alaosan pois ja menettäisit pikseliä.
• Jos kuvaisit häitä (esimerkiksi) kauniissa paikassa, haluaisit näyttää kuvassaan mahdollisimman paljon siitä ilman, että ottaisit etäisyyttä pariskunnastasi ja kadottaisit heidät kohtaukseen. (Tosin hääkuvauksessa on nykyään suosittua päinvastainen tapa, jossa kuvaaja siirtyy kauas pariskunnasta ja kuvaa heitä pieninä pisteinä suuressa maalauksellisessa maisemassa.)
• Self-portraitistit tarvitsevat kameran lähelle, jotta se havaitsisi heidän etäisyytensä, joten tämän tekniikan avulla he voivat lisätä loput maisemasta, kun he ovat lopettaneet poseerauksensa kuvaamisen.

Kuvaaminen Brenizer-menetelmällä

Kokeillaksesi tätä tekniikkaa sinun tulee käyttää pisintä teleobjektiiviasi suurimmalla aukolla, yleensä suosien jälkimmäistä. Harkitsin 70-200mm:n käyttämistä, mutta ajattelin, että f/4-aukko ei riittäisi, ja lisäksi minulla oli upouusi 50mm 1.4, jolla halusin leikkiä, joten valitsin sen sijaan tämän objektiivin.

Seuraavaksi haluat löytää kohteen ja paikan. Ainoa käytettävissä oleva kohteeni oli minä itse, mikä on toinen syy, miksi valitsin 50mm:n, koska minun piti saada itseni mahtumaan yhteen kuvaan. Monet valokuvaajat, jotka käyttävät tätä tekniikkaa, kuvaavat muotokuvia tai malleja ja pyytävät heitä pitämään hyvin liikkumatta, jotta he voivat kuvata heidän ylä- ja alavartaloaan eri otoksissa, mikä ei ole niin helppoa omakuvan kanssa. Kuvauspaikkaa etsiessäni kuljeskelin naapurustossa, kun huomasin, että joku ilkivallantekijä oli saanut tarpeekseen puiden moottorisahaamisesta paikallisilla puistoalueilla. Vaellellessani kaadetut puut kasvoivat yhä suuremmiksi, kunnes löysin tämän mammuttipuun, joka oli kaadettu, ja keksin ajatuksen tytöstä, joka yrittää herättää sen henkiin. Pidin myös siitä, että puu tarjosi paljon etualan ja taustan kiinnostavuutta, mikä lisäsi kuvaan syvyyttä. Yleensä on parasta välttää taustoja, joissa on paljon yksityiskohtia, jotka on erityisesti linjattava, ellet ole kuten minä ja halua tehdä sitä itsellesi mahdollisimman vaikeaksi.

Joitakin huomioitavia seikkoja:

• Vältä tuulisia päiviä tai kohtauksen elementit liikkuvat
• Varmista, että valo ei muutu nopeasti
• Varmistu kohteen aiheuttamista varjoista, sillä haluat, että varjot pysyvät kaikissa oheiskuvissa. Pidä kuvauskohteesi paikoillaan, kun liikutat kameraa tässä tapauksessa.

Ilmeisesti, koska kuvasin omakuvaa, jouduin käyttämään jalustaa, mutta se ei ole täysin välttämätöntä. Siitä on kuitenkin apua kuvien kohdistamisessa myöhemmin.

Kamera asetetaan näin:

1. Kytke kamera manuaalitilaan. Et halua, että MITÄÄN kameran asetuksia muutetaan tämän prosessin aikana, tai kuvasi eivät vastaa toisiaan jälkikäteen.

1. Säädä valotus käyttämällä suurinta aukkoa ja muuta suljinaikaa vastaavasti.

1. Kytke automaattinen valkotasapaino pois päältä ja aseta joko mukautettu valkotasapaino tai, jos olet laiska kuten minä, käytä päivänvaloasetusta.

1. Tarkenna kohteeseen ja lukitse tarkennus joko vaihtamalla objektiivi manuaalitarkennukseen tai käyttämällä tarkennusta takapainikkeella äläkä kosketa tarkennuspainiketta uudelleen. Äläkä missään nimessä muuta polttoväliäsi.

1. Jos kuvaat 3-9 kuvaa, on luultavasti OK kuvata RAW-muodossa. Mutta jos olet (hullu) kuten minä ja haluat yrittää yli 30 kuvaa on suositeltavaa kuvata JPEG:llä tai tietokoneesi ei kestä käsittelyä, kun yhdistät kuvat yhteen. (Kuvasin RAW-muodossa ja konvertoin sen jälkeen JPEG-muotoon.)

Kun olet valmis, ota pääkuvasi ja aloita sitten ympäröivien kuvien ottaminen 40 %:n päällekkäisyydellä. On hyvä päästä harjoittelemaan kuvion ampumista, eli rivissä edestakaisin, mutta jos olet kuten minä, ammut vain ympäriinsä ja toivot parasta. Ammu hitaasti ja ole varovainen varmistaaksesi, että sinulla on riittävä peitto. Toinen todella hyödyllinen vinkki, jonka unohdan aina tehdä, on ottaa kuva kädestäsi ennen sarjaa ja sarjan jälkeen, jotta se on helpompi tunnistaa jälkikäteen.

Ympäröiviä otoksia kuvatessasi ei kannata vaihtaa kameran asentoa, vaan kääntää sitä yhdestä pisteestä ylös, poikki ja alas ikään kuin se olisi ankkuroituna jalustaan (jos se ei jo ole). Tein sen hirvittävän virheen, että irrotin kameran jalustalta ja astuin sivulta toiselle ja kuvasin sitten pääni yläpuolelta ja alhaalta alas. Mielessäni tämä oli järkevintä, kuin palapelin kokoaminen. Mutta näin tehdessäni horisonttilinjani muuttui, mikä tarkoitti, että lopullisen kuvan kokoaminen oli painajainen, jota en aio koskaan toistaa.

Brenizer-menetelmän jälkituotanto

Kuvien yhdistämiseen Photoshopissa on kaksi menetelmää. Ensimmäinen on yhdistää otokset manuaalisesti, mikä sopii hyvin 3-9 otokselle, mutta en todellakaan halunnut yrittää sitä yli 40 otokselle. Toinen tapa on mennä kohtaan File -> Automate -> Photomerge. Valitse kaikki kuvasi ja ruksaa ’blend images together’ -ruutu (tämä yrittää sovittaa värit ja valotuksen yhteen kuvien välillä). Sinulle parhaiten sopivan yhdistämisvaihtoehdon valitseminen voi vaatia jonkin verran kokeilua. Ensimmäisellä kerralla kokeilin esimerkiksi automaattista menetelmää ja sain aikaan kauhean sotkun, koska näin, että Photoshop oli odottanut minun kääntävän kameraa sen sijaan, että olisin liikuttanut sitä. Päätin sitten kokeilla uudelleenasettelua, koska pohjimmiltaan kuvasin sen juuri sillä tavalla, ja sain paljon paremman tuloksen.

Kaikkien aiempien neuvojen vastaisesti päätin kokeilla kaikkien RAW-tiedostojeni stitchaamista kerralla. ”Olen kärsivällinen!” Ajattelin: ”Odotan tätä koko päivän, jos on pakko!” Mutta ongelmaksi ei lopulta muodostunutkaan ompeluun kulunut aika. Vaan se, että ensimmäisellä yritykselläni Photoshop ei suostunut tallentamaan näin suurta tiedostoa, ja toisella yritykselläni tietokoneeltani loppui tyhjä levytila. Tällaisia ongelmia ei voi oikeastaan kiertää, joten otin riskin ja muutin kaikki RAW-kuvani JPEG-muotoon. Se pakotti minut myös hankkiutumaan eroon tarpeettomista kuvista, joita ei vain tarvittu, koska olin ollut liian varovainen ja ottanut liikaa.

Levittääkseni tietokoneen kuormitusta päätin myös ommella 4 kuvaa kerrallaan, joten sain noin 7 tuloksena syntynyttä kuvaa, jotka sitten ompelin yhteen.

Kun tämä prosessi on valmis, saat kuvan, jossa on kauttaaltaan valkoisia viivoja, jotka näyttävät ommelpisteet. Kuvan tasoittaminen poistaa viivat, mutta tämä kannattaa jättää aivan loppuun asti. Ne ovat varsin käteviä oppaita, jotka näyttävät ompeleen kohdat, jotta voit seurata sitä ja tarkistaa, että olet tyytyväinen tulokseen. Jos et ole tyytyväinen, lisää ongelmalliselle tasolle tasomaskki työkalupaletin alareunassa olevalla painikkeella ja joko lisää tai poista joitakin, kunnes saumat näyttävät realistisilta (lisää tästä seuraavalla oppitunnilla).

Tulee todennäköisesti vastaan alueita, joissa on tapahtunut perspektiivin siirtymiä (alueita, jotka eivät asetu kohdakkain), joten sinun on valittava ongelmakohta ja vedettävä alueet paikoilleen loimityökalulla (Muokkaa -> Muunnos -> Loimi).

Kääntämällä kameraa puolelta toiselle saatat saada aukkoja jokaisen sauman ylä- ja alapuolelle. Voit täyttää nämä alueet kloonileimasimella tai sisältötietoisella täytöllä tai vain rajata ne pois.

Työskentelin tämän otoksen parissa viikkoja saadakseni ompeleet näyttämään vakuuttavilta, ja kaikki tämä siksi, etten ollut kääntänyt kameraa ja koska olin valinnut niin vaikean kohteen ommeltavaksi. Olin myös suhteellisen uusi Photoshopissa, joten kaikki kesti kaksi kertaa kauemmin. Jos minä pystyn siihen, niin pystyt sinäkin.”

Tätä tekniikkaa käytän lähes kaikissa konseptikuvissani, vaikka käytänkin yleensä korkeintaan 9 kuvaa ja vältän niin suurta aukkoa, koska se vaikeuttaa tarkan tarkennuksen löytämistä omakuvissa. Jos olet kiinnostunut kokeilemaan tätä tekniikkaa, suosittelen myös aloittamaan pienestä, äläkä tee samoja typeriä virheitä kuin minä tein! Otan yhden joukkueen puolesta. 🙂

Tässä toinen esimerkki, kuvattu samana päivänä: