Akio Morita (s. 1921) ja muutamat muut yrittäjät ilmentävät Japanin teollisuuden sodanjälkeistä elpymistä ja kasvua. Morita ja Sony Corporation, jonka hän perusti yhdessä Masaru Ibukan kanssa, haastavat perinteiset käsitykset Japanin ”talousihmeestä”. Japanin sodanjälkeisen talouskehityksen vauhdittivat Sonyn kaltaisten pienten, itsenäisten yritysten energia ja kekseliäisyys, eivät keiretsu (teollisuuskonglomeraattijärjestelyt) tai kansainvälisen kaupan ja teollisuuden ministeriö (MITI); niiden luotettavat huipputeknologiatuotteet muuttivat japanilaisen viennin kuvaa ulkomailla.

Akio Morita syntyi 26. tammikuuta 1921 sakea valmistavan perheen ensimmäisenä poikana ja viidennentoista sukupolven perillisenä Kosugayan kylässä Nagoyan lähellä. Poikana Morita sai vaikutteita äitinsä rakkaudesta klassiseen musiikkiin (hänen perheensä oli yksi ensimmäisistä, joka omisti RCA Victrolan Japanissa), ja hän kiinnostui elektroniikasta ja äänentoistosta. Hän syventyi elektronisiin kokeiluihinsa ja rakensi jopa oman radioamatööriradion, joten hän melkein reputti koulusta, mutta kun hän oli keskittynyt opintoihinsa vuoden ajan, hän pääsi arvostettuun kahdeksanteen korkeakouluun fysiikan pääaineena. Osakan keisarillisessa yliopistossa hän avusti professoriaan Japanin keisarillisen laivaston tutkimustyössä. Sen sijaan, että hänet olisi kutsuttu palvelukseen, hän ilmoittautui laivastoon jatkaakseen opintojaan. Valmistuttuaan vuonna 1944 luutnantti Morita valvoi ilmailuteknologiakeskuksen erityisprojektiryhmää, joka käsitteli lämpöohjattuja aseita ja yönäkötykkejä. Siellä hän tapasi 13 vuotta vanhemman elektroniikkainsinööri Masaru Ibukan. Heistä tuli läheisiä ystäviä, ja lopulta he perustivat yhdessä Sony Corporationin. Toisen maailmansodan jälkeen Moritasta tuli fysiikan professori samalla kun hän työskenteli osa-aikaisesti Ibukan uudessa tietoliikennelaboratoriossa.

Maaliskuussa 1946 Morita ja Ibuka perustivat Tokyo Tsushin Kogyon eli Totsukon vain 500 dollarin pääomalla ja noin 20 työntekijällä vuokrattuun toimistoon palaneeseen tavarataloon Tokiossa.

Löytääkseen markkinaraon markkinoilla, jotka olisivat erittäin kilpaillut suurten sotaa edeltäneiden elektroniikkavalmistajien palattua takaisin,

Ibuka päätti valmistaa täysin uusia kulutustuotteita. Sonyn merkittävin tuotekehitys oli korkeataajuustransistoriradio, joka ei ainoastaan vakiinnuttanut yrityksen mainetta vaan myös mullisti kuluttajaelektroniikkateollisuuden. Hanke käynnistettiin kuitenkin kansainvälisen kaupan ja teollisuuden ministeriön (MITI) pitkällisen hyväksynnän jälkeen. Kun Morita oli päässyt Western Electricin kanssa sopimukseen transistoriteknologiasta vuonna 1953, MITI:n virkamiehet viivyttelivät kuusi kuukautta, ennen kuin he lopulta maksoivat lisenssimaksun. Vaikka hallituksen ja teollisuuden välinen suhde on luottamuksellinen, Morita totesi, että hallitus usein estää innovatiivisia muutoksia ja kehitystä liiallisella puuttumisella ja vanhentuneilla säännöksillä. Sijoittamalla kuudesta kymmeneen prosenttia vuotuisesta liikevaihdostaan tutkimus- ja kehitystyöhön Sony otti johtoaseman uusien kuluttajatuotteiden kehittämisessä riippumatta valtion avusta tai keiretsu-tuesta. Edelläkävijänä tuotteissa, jotka vaihtelivat transistoriradioista puolijohdetelevisioihin, Walkmanista ja Discmanista videonauhureihin, Sony työllisti vuoteen 1990 mennessä yli 100 000 työntekijää ja oli maailman johtava kuluttajaelektroniikan, muun kuin kuluttajaelektroniikan, teollisuuselektroniikan ja ammattikäyttöön tarkoitetun elektroniikan ja viihdeohjelmistojen valmistaja.

Morita oli edelläkävijä myös markkinoinnissa. Ensimmäiset epäonnistumiset vuonna 1950 kehitettyjen nauhureiden myynnissä saivat hänet vakuuttuneeksi siitä, että tuotekehityksen rinnalla on luotava markkinat. Ensimmäisellä Euroopan-matkallaan vuonna 1953 hän oli syvästi vaikuttunut ja rohkaistunut N.V. Philipsin menestyksestä, joka oli kasvanut pienestä hollantilaisen maaseutukaupungin hehkulamppuvalmistajasta maailman johtavaksi elektroniikkavalmistajaksi. Tämän jälkeen Morita päätti suunnata toimintaansa maailmanmarkkinoille, erityisesti Yhdysvaltojen varakkaille markkinoille, eikä Japanin köyhille ja ruuhkaisille kotimarkkinoille. Morita ymmärsi, miten tärkeää oli luoda yrityksen identiteetti maailmanmarkkinoilla, ja otti vuonna 1955 yrityksensä tavaramerkiksi ulkomaisille asiakkaille helposti muistettavan nimen ”Sony” (jonka länsimainen juureen on löydetty latinan sanasta sonus, joka tarkoittaa ”ääntä”, ja yhdistetty englantilainen lempinimi ”Sonny”). Totsukosta tuli Sony Corporation vuonna 1958.

50-luvun puolivälissä useimmat japanilaiset tuottajat tukeutuivat tavaroittensa viennissä japanilaisiin jättimäisiin kauppayhtiöihin, mutta Morita päätti rakentaa oman jakelureitin, jolla viesti uudesta teknologiasta ja sen hyödyistä voitaisiin välittää suoraan kuluttajille. Vuonna 1960 Morita perusti Sony Corporation of American ja Sony Overseas S.A. (Sveitsi) myyntiosastoikseen. Vuonna 1961 Sonysta tuli ensimmäinen japanilainen yritys, joka tarjosi osakkeitaan Yhdysvalloissa ADR:ien (American Depositary Receipts) muodossa. Helmikuussa 1960 Sony perusti Sony Corporation of American, ja alle kahdessa vuodessa siitä tuli ensimmäinen japanilainen yritys, joka tarjosi osakkeitaan Yhdysvalloissa. Sony katsoi, että valmistuksen ja myynnin siirtäminen Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan parantaisi sen liiketoimintaa, mitä muut japanilaiset yritykset eivät olleet vielä havainneet. Sittemmin Sony laajensi myynti- ja tuotantolaitoksiaan kansainväliseksi verkostoksi, jolla on muutama sata tytär- ja osakkuusyhtiötä eri puolilla maailmaa. Sony osti CBS Recordsin vuonna 1988 ja Columbia Picturesin ja Tri-Starin elokuvastudiot vuonna 1990 (nykyisin Sony Pictures Entertainment) laajentaakseen liiketoimintaansa viihteen alalla. Vastauksena maailmanmarkkinoiden muuttuviin olosuhteisiin Sony laajensi vuodesta 1986 alkaen toimintaansa muuhun kuin kuluttaja-alaan, kuten yleisradiolaitteisiin, puolijohteisiin, videoviestintään ja tietokoneisiin. Vuonna 1987 Morita kirjoitti Made In Japanin, historiallisen elämäkerran, jossa hän kertoi yksityiskohtaisesti nousustaan menestykseen ja jota Inc:n mukaan Stanfordin tutkijakoulun professori Jim Collins suosittelee opiskelijoille, jotta he oppisivat parhaiten niiltä, jotka ovat viitoittaneet tietä.

Morita oli usein japanilaisen johtamisen puolestapuhuja. Omia ajatuksiaan artikuloidessaan hän korosti tiimityön tärkeyttä ja ihmisten motivoimista tarjoamalla haastavaa työtä perheenomaisessa ympäristössä; teollisuusyritysten insinöörit tarvitsevat erityisesti kohteita luovuudelleen. Johdon on ennen kaikkea kohdeltava työntekijöitä työkalujen sijasta työtovereina. Morita väitti, että teollisuus määrittää talouden vahvuuden, ja syytti liiallisia rahoitustoimia paperivoittojen aikaansaamiseksi tämän perustan heikentämisestä. Morita kehui perhekeskeisyyttä ja lojaalisuutta yritystä kohtaan helpottavan pitkän aikavälin suunnittelua ja investointeja. Hän kritisoi usein amerikkalaisen yritysjohdon keskittymistä neljännesvuosittaisiin voittoihin ja osinkoihin sekä sen taipumusta lykätä laiteinvestointeja.

Morita oli myös suorasanainen Yhdysvaltain ja Japanin suhteista. Hän varoitti esimerkiksi Yhdysvaltojen talouden ”tyhjentämisestä” siirtämällä tuotantolaitoksia ulkomaille halvan työvoiman hyödyntämiseksi. Vuonna 1989 Moritan ja Japanin edustajainhuoneen liberaalidemokraattisen puolueen jäsenen Shintaro Ishiharan keskusteluihin perustuvan kirjan A Japan That Can Say ”No” (Japani, joka osaa sanoa ”ei”) luvaton käännös aiheutti kohua Yhdysvalloissa. Vaikka suurin osa kiistanalaisista lausunnoista liitettiin Ishiharaan, jotkut kriitikot syyttivät Moritaa hänen ylimielisyydestään. Morita kuitenkin kehui amerikkalaisten markkinoiden avoimuutta ja vastapalvelukseksi perusti vuonna 1972 Sony Trading Companyn, jonka tehtävänä on edistää Yhdysvaltain vientiä Japaniin.

Moritasta tuli Sony Corporationin varatoimitusjohtaja vuonna 1959, toimitusjohtaja vuonna 1971, puheenjohtaja ja toimitusjohtaja vuonna 1976. Vuonna 1972 National Academy of Television Arts and Sciences myönsi Sonylle Emmyn Trinitronin kehittämisestä – ensimmäinen kerta, kun Emmy myönnettiin tuotteelle. Vuonna 1976, kun Morita oli toimitusjohtajana, Sony sai toisen Emmyn U-Matic-videonauhoitusjärjestelmästä. Sonyn kolmas Emmy myönnettiin yhden tuuman kierteiskuvauksella varustetusta videonauhatallennuksesta, ja neljäs Emmy myönnettiin vuonna 1984 uudesta videonauhurista, jossa oli erityisesti tietokonegrafiikkaan soveltuva massakuvan tallennuskyky. Vuonna 1985 Billboard myönsi Sonylle Trendsetter Award -palkinnon vallankumouksellisesta pienestä D-5 Compact Disc -soittimesta. Morita itse sai Royal Society of Artsin Albert-mitalin ”erinomaisesta panoksesta teknologiseen ja teolliseen innovointiin ja johtamiseen, teolliseen muotoiluun, teollisiin suhteisiin ja videojärjestelmiin sekä kauppasuhteiden kasvattamiseen”. Moritasta tuli hallituksen puheenjohtaja vuonna 1989. Keidanrenin (Japanin talousjärjestöjen liitto) varapuheenjohtajana ja Keidanreniin kuuluvan yrityskansalaisuuden parantamista käsittelevän neuvoston puheenjohtajana Morita toimi aktiivisesti kouluttaessaan ulkomailla toimivia japanilaisia yrityksiä toimimaan paikallisyhteisöjen hyvinä kansalaisina. Hän lähetti Tokiossa kokoontuneille G7-maiden johtajille – Yhdysvaltojen, Japanin, Saksan, Ranskan, Britannian, Italian ja Kanadan presidenteille ja pääministereille – kirjeen, jossa hän kehotti heitä etsimään keinoja madaltaa kaikkia Pohjois-Amerikan, Euroopan ja Japanin välisiä taloudellisia esteitä uuden maailmantaloudellisen järjestyksen luomiseksi.

Marraskuun 30. päivänä 1993 Morita sai aivoverenvuodon 72-vuotiaana. Sony, joka tuolloin kamppaili voittojen laskun vuoksi, joutui nyt murehtimaan, pystyisikö Noria Ohga, Moritan valitsema seuraaja ja toimitusjohtaja sekä Sony Software Corporationin ja Sony Corporation of American puheenjohtaja, täyttämään Moritan saappaat. Ohgaa on syytetty Sony Pictures Entertainmentin 3,2 miljardin dollarin tappiollisesta tuloksesta. Sony Corporationin huolen lisäksi suuri osa Japanista oli huolissaan siitä, mitä Moritan menettäminen ruorista merkitsisi maalle. Jolie Solomon ja Peter McKillop kirjoittivat Newsweekissä, että Moritaa pidetään ”ylikansallisen johtajan ruumiillistumana” tai, kuten General Electricin puheenjohtaja Jack Welch häntä kutsuu, ”henkisesti globaalina”. Vuosikausia ulkomailla enemmän kuin kotimaassaan rakastettu omapäinen mies, Morita on viime aikoina tunnustettu jopa Japanissa maan ”voimakkaimmaksi ja vakuuttavimmaksi ääneksi”

Tunnustukseksi ”hänen merkittävästä yritysjohtajuudestaan ja elinikäisestä innovatiivisesta panoksestaan edistyneen teknologian tuomisessa kuluttajaelektroniikkatuotteisiin” Institute of Electrical and Electronics Engineers (IEEE) myönsi Akio Moritalle perustajamitalin vajaa vuosi aivohalvauksen saamisen jälkeen. Palkinnon vastaanottivat Moritan vaimo ja yksi hänen pojistaan, sillä Morita oli vielä toipumisvaiheessa. Marraskuun 25. päivänä 1994, kolme kuukautta IEEE:n myöntämän kunnianosoituksen jälkeen ja melkein tasan vuosi aivohalvauksen jälkeen, Morita päätti, että oli aika luopua Sonyn puheenjohtajuudesta, koska aivoverenvuoto oli edelleen heikentänyt hänen toimintakykyään. Moritan ero varmisti Sonyn paikan Noria Ohgalle, joka aikoi silti säilyttää muut Sonyn vastuualueensa.

Morita otti Masaru Ubukan paikan Sonyn kunniapuheenjohtajana, kertoi Billboard, ja hänet tunnustettiin myös virallisesti yhtiön perustajaksi. Ibuka nimitettiin perustajaksi vuonna 1990 ja jatkaa tässä tehtävässä, ja hänet nimitettiin myös pääneuvonantajaksi. Steve McClure huomautti Billboard-artikkelissaan, että Japanissa tällaiset tittelit (jotka kertovat ystävien yhteisestä roolista Sonyn perustamisessa) myönnetään usein johtajille, jotka ovat käytännössä jääneet eläkkeelle yrityksistään.

Morita halvaantui osittain vuonna 1993 aivohalvauksen seurauksena. Hän lähti syksyllä 1994 Havaijilla sijaitsevaan asuntoonsa toipumaan. Fortune-lehti kertoi, että vaikka hänen mielialansa oli hyvä ja hänen mielensä selvä, hänellä oli usein vaikeuksia puhua ja liikkua. Osana terapiaa hän puhui vuorotellen japaniksi ja englanniksi. Brent Schlender ja Cindy Kano sanoivat Fortune-lehdessä, että Morita luopui kunniapuheenjohtajuudestaan, mutta häntä pidetään edelleen ”Sonyn patriarkkana”, ja hän pitää edelleen yhteyttä japanilaisiin suojatteihinsa puhelimitse ja faksilla. Sonyn johtajat käyvät Havaijilla tapaamassa Moritaa Japanin ja Yhdysvaltojen välisillä matkoillaan. Moritan valta ja vaikutusvalta ovat edelleen merkittäviä tekijöitä Sonyn ponnisteluissa. Kun Ohga täytti 65 vuotta – ikä, jonka täyttyessä hän ja Morita olivat aiemmin päättäneet luopua Sonyn puheenjohtajuudesta – hän tapasi Moritan saadakseen hyväksynnän Nobuyuki Idein nimittämiselle seuraavaksi pääjohtajaksi, sillä hänellä ei ollut lainkaan insinöörikokemusta, toisin kuin tavallisesti Sonyn johtoportaassa. Idei, joka aloitti työt Sonyn palveluksessa vuonna 1960, kiinnitti Moritan huomion jo varhain. Hän vietti yli kymmenen vuotta Euroopassa, jossa hän perusti Sonyn ranskalaisen tytäryhtiön. Palattuaan Japaniin hänet nimitettiin vuonna 1979 Sonyn audio-osaston pääjohtajaksi, jossa hän vastasi muun muassa Walkmanin markkinoinnista ja auttoi Ohgaa audio-CD-levyn markkinoinnissa. 80-luvulla hän johti Sonyn kotistereokomponenttiryhmää ja videoryhmää, jossa hän auttoi 8mm-videokameran myynninedistämisessä. Vuoteen 1990 mennessä Idei oli saanut haltuunsa Ohgan entisen paikan Sonyn Design Centerin johtajana ja vastasi Sonyn myynninedistämisestä ja tuotteiden myynninedistämisestä. Vuonna 1993 hän otti vastuulleen yritysviestinnän, mikä teki Ideistä Sonyn näkyvimmän johtajan. Schlender ja Kano kertoivat, että Idei oli monin tavoin suoremmin mukana suuressa osassa Sonyn liiketoimintaa kuin kukaan muu yhtiössä. Morita uskoi, että Idein markkinointikokemus, hänen kekseliäisyytensä ja innostuneisuutensa teknologista kehitystä kohtaan sopivat Ohgan valintaan.

Akio Morita sai kunniatohtorin arvonimen Pennsylvanian yliopistosta ja Williams Collegesta sekä erilaisia kunniamerkkejä muun muassa Japanissa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Länsi-Saksassa, Itävallassa ja Brasiliassa. Vuonna 1995 hänelle myönnettiin Japan Society Award -palkinto merkittävästä panoksesta Yhdysvaltojen ja Japanin välisen yhteisymmärryksen parantamiseksi.

Morita pysyi koko uransa ajan innokkaana urheilumiehenä. Hän pelasi golfia yli 40 vuotta. 55-vuotiaana hän aloitti tenniksen, 60-vuotiaana laskettelun, 64-vuotiaana vesihiihdon ja 68-vuotiaana laitesukelluksen. Moritalla ja hänen vaimollaan Yoshikolla on kaksi poikaa ja tytär.

Lisälukemista

Kattavin elämäkerrallinen kuvaus on Akio Morita, Edwin M. Reingold ja Mitsuko Shomomura, Made in Japan: Akio Morita and Sony (1986). Hänen elämästään ja ajatuksistaan ks. Akio Morita, Gakureki muyo-ron (Never Mind School Records) (Tokio: 1987); Akio Morita ja Shintaro Ishihara, No to ieru Nippon (A Japan That Can Say ”No”) (Tokio: 1989); Akio Morita, ”When Sony Was an Upand-Comer”, Forbes (6.10.1986); Akio Morita, ”Teknologinen johtaminen on menestyksen avaintekijä”, Research Management (maalis-huhtikuu 1987). Sony Corporationin historiasta katso Genryu: Sony 40th Anniversary (Tokio: 1986) ja sen englanninkielinen käännös Genryu: Sony Challenges 1946-1986. Ks: Larry Armstrong, ”Sony’s Challenge”, Business Week (Industrial/Technology Edition) (1. kesäkuuta 1987); ja Yoko Konaga, ”Sony Corp.”: New Fields, New Strategies”, Tokyo Business Today (kesäkuu 1989); ”Mihin minä olen joutunut?” Inc. (heinäkuu 1992); Akito Morita, ”Toward a New World Economic Order,” Atlantic Monthly (kesäkuu 1993); Jolie Solomon ja Peter McKillop,” We Have Lost a Very Important Player,”’ Newsweek (13. joulukuuta 1993); William Livingstone ja Bob Ankosko, ”Awards and Prizes,” Stereo Review (elokuu 1994); ”Akio Morita,” US News and World Report (5. joulukuuta 1994); Steve McClure, ”Ohga Now Stands Alone Atop Sony Corp.,” Billboard (17. joulukuuta 1994); Brent Schlender ja Cindy Kano, ”Sony On the Brink”, Fortune (12. kesäkuuta 1995); ja Bob Ankosko ja William Livingstone, ”Morita Honored”, Stereo Review (tammikuu 1996). Verkkotietoja saa osoitteesta http://www.digitalcentury.com/encyclo/update/sony. □