On päiviä, jolloin me kaikki tarvitsemme pakoa. Kun elämä tuntuu siltä, ettet kestä sitä minuuttiakaan pidempään. Kun tuntuu, että olet törmännyt seinään etkä pääse eteenpäin millään tunnistettavalla tavalla. Kun olet jäänyt niin paljon jälkeen, että haluat vain toista kertaa, mutta tiedät, ettei se ole mahdollista. Viime aikoina yhä useammat meistä ovat tunteneet näin, kun tämä kriisi muokkaa edelleen elämäntapojamme. Haluamme vain paeta kauas pois tältä pandemialta, maailmaan, jossa kukaan ei ole kuullut COVID-19:stä, jossa vapaudet, joista kerran nautimme, ovat taas meidän.
Valitettavasti emme voi paeta COVID-19:tä mihinkään, ja tämä vääjäämättömyys on osa sitä, mikä tekee tästä historiamme luvusta niin haastavan tunnetasolla ja henkisesti. Tuntuu, ettei pakotietä ole.
Mutta meillä on keino paeta raskasta hetkeä milloin tahansa. Ja tämä kelpaisi ainakin minulle raskaaksi hetkeksi.
Ihmisinä meillä on mitä uskomattomin supervoima aina käsissämme. Meillä on valta muuttaa ajattelutapaamme. Meillä on tämä asia nimeltä aivot, ja se antaa meille mahdollisuuden ottaa vastaan sen, mitä maailma heittää meille haluamallamme tavalla. Toki jotkut teistä saattavat pudistella päätään ajatukselle positiivisesta ajattelusta, kun ette pysty maksamaan vuokraa ettekä tiedä, onko teillä työpaikkaa, johon palata tämän kaiken päätteeksi. En syytä teitä; nämä ongelmat ovat todellisia ja päteviä, ja vaikka kuinka haluaisin korjata ne puolestanne, en pysty siihen. Se, mitä voin tehdä, on ehdottaa, että pystymme muuttamaan tapaa, jolla koemme tämän haastavan ajan. Se, miten ajattelemme hetkestä, muokkaa sitä, miten koemme sen. Tiedän tämän olevan totta ihmisenä, joka on elänyt läpi erilaisia traumoja. Traumaattisten kokemusteni seurauksena mielelläni on ollut taipumus ylireagoida tiettyinä hetkinä elämässäni, samaan tapaan kuin PTSD:tä sairastavat ihmiset laukeavat, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa. Tämä taipumus ylireagointiin on aiemmin vienyt energiaani ja ehkä jopa aiheuttanut joitakin sairauksiani.
Kun olen kulkenut omaa paranemismatkaani, olen oppinut antamaan mieleni ja kehoni reagoida asioihin tarkoituksenmukaisemmalla tavalla ja alentamaan ”taistele tai pakene” -reaktiotani (tohtori John Amaralin työ aiheesta on ollut minulle suuri voimavara, ja hän on auttanut minua paranemismatkallani). Olen oppinut rauhoittamaan mieleni, jotta voin valita, miten reagoin ja vastaan tilanteisiin, joita eteeni tai ympärilleni tulee. Ja kun voin valita, miten reagoin tapahtumiin, pystyn olemaan rauhassa myös vaikeina aikoina. Juuri nyt se on hyvä asia. Se tarjoaa minulle henkisen ja emotionaalisen pakopaikan silloin, kun fyysinen pako on mahdotonta.
Tässä on muutamia tapoja, joilla autan itseäni pakenemaan minua ympäröivää ylikuormitusta:
Meditaatio
Joka päivä lounaan jälkeen varaan 25 minuutin ajan kuunnellakseni suosikkimeditaatiosovellustani. Tällä hetkellä käytän Synctuitionia, jossa on uskomattomia ohjattuja meditaatioita loistavalla tuotantoarvolla, jotka vievät sinut pois kuin Calgon-kylpyamme (”Vie minut pois”… vain ikäiseni ymmärtävät viittauksen). Laitan kuulokkeet päähäni, juon lasillisen sitruunavettä ja asetun makuulle, joskus kuistilleni, joskus sänkyyn, joskus sohvalle ja joskus suoraan kylpyhuoneen viileälle lattialle keskipäivän suihkun jälkeen. Suljen vain silmäni, vedän syvään henkeä ja annan jonkun muun ohjata laivaa jonkin aikaa, virtaan ja seuraan heidän sanojaan rauhalliseen maailmaan, jossa minun ei tarvitse jäädä kotiin pitämään itseäni ja muita turvassa. Tästä on tullut tärkeä osa uutta normaaliuttani. Joskus nukahdan. Joskus olen täysin mukana, kietoutuneena tähän toiseen maailmaan, jonka mieleni on luonut. Joskus minun on lopetettava 10 minuutin kuluttua. Mutta silloinkin minusta tuntuu, että sain tauon nykyisestä todellisuudesta, ja tulen sieltä virkistyneenä pois.”
Journalisointi
Joskus päätän hakea päiväkirjani ja etsiä hiljaisen nurkkauksen (joka on koko kotini, koska olen suojautumassa yksin kotona). Asetan ajastimen 10 minuutille ja alan vain kirjoittaa maailmasta, joka ei ole todellinen. Viime aikoina olen kirjoittanut hahmosta, joka on samanlainen kuin minä, mutta jolla on supervoimia. Tämä luova ulospääsy antaa mieleni paeta tätä maailmaa, joka tuntuu usein loputtomalta sykliltä, jossa syödään, tiskataan, viedään roskat ulos ja pestään pyykkiä uudestaan ja uudestaan. Yleensä tunnen oloni virkeäksi tämän tekemisen jälkeen. Maailma, josta kirjoitan, on joskus valoisa ja kaunis, mutta se voi olla myös synkkä ja synkkä ja maaginen. Riippumatta siitä, missä muodossa se on tiettynä päivänä, viettäessäni vähän aikaa tässä maailmassa voin palata todellisuuteen erilaisella energialla.
Musiikin kuunteleminen
Rakastan musiikkia, ja se on aina ollut yksi pakomahdollisuuksistani. Musiikilla on tapana viedä meidät pois, kuljettaa meidät toiseen aikaan ja paikkaan. Se on tempo, äänien rakenne ja tarina, jonka se kertoo meille. Joskus voimme jäädä kiinni nostalgiseen hetkeen, kun tietty kappale soi. Kun tarvitsen hetken pois, käynnistän soittolistan, jonka tiedän tekevän minut onnelliseksi tai todella surulliseksi, ja menen vain sinne. Soitan sen ja annan tunteiden tulvia sieluuni. Tämä on myös hyvä pakomuoto, koska se auttaa meitä vapauttamaan kaikki patoutuneet tunteet. Kun olemme valmiita ja otamme kuulokkeet pois, olemme valmiita kohtaamaan taas sen, mitä meidän on kohdattava tosielämässä.”
Giving Your Mind Permission To Drift
Viimeinen pakoehdotukseni on jotain, mitä teen koko ajan. Tykkään antaa mieleni harhailla. Teen sitä usein. Istun vain keittiön pöydän ääressä tai sohvalla tai takapihalla (yleensä eläin vierelläni) ja katselen vain taivasta, puita ja ohikulkevia villieläimiä, kuten lintuja tai oravia. Annan ajatusteni vain mennä. En yritä ajatella mitään. Katselen vain ja tarkkailen lehtiä ja niiden hienovaraista liikkumista tuulen mukana. Huomaan taivaan sinisen ja harmaan eri värit. Mietin, miltä tuntuu lentää kuten nuo linnut. Tunnen todella auringon lämmön kasvoillani. Yritän imeä hetken sisääni aistieni kautta ja annan mieleni omaksua sen ilman, että minun tarvitsee selvittää mitään. Annan mielelleni tauon kaikesta ajattelusta. Annan sen vain olla kanssani sen sijaan, että sen pitäisi pitää minut turvassa tai miettiä, mitä seuraavaksi tapahtuu tai laatia lista asioista, jotka minun on vielä tehtävä. Istumme vain ulkona tai keittiössä ja olemme läsnä hetkessä. Kuuntelen ääniä ympärilläni, tunnen tuulen, kun se hieman piristää kasvojani vasten, yritän kuulla lintuja viereiseltä pihalta… ja yleensä huomaan hymyileväni ja tuntevani kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä on.”
Nämä ovat joitakin tapoja, joilla pakenen poistumatta kotoa. Ne eivät maksa mitään, ja niiden avulla voit jättää huolesi taaksesi muutamaksi hetkeksi päivässä – lahja, jota arvostan näinä COVID-aikoina.
Pysykää kaikki turvassa ja pysykää myötätuntoisessa sydämessänne…